Artikkeli: Dharma

Rauno Rinkinen

Dharma on sanskritinkielinen sana, jonka sanotaan merkitsevän lakia, tehtävää, velvollisuutta, hyvettä, uskontoa.

Buddhalaisuudessa puhutaan paljon dharmasta, Dharma-opeista, eli niistä henkisistä opetuksista, joita pyritään harjoittamaan, tai ”Buddhan opetusten ymmärtämisestä ja rakkaudesta” .

Jokaisella ihmisellä on myös oma dharmansa eli oma tehtävänsä, sisäinen tehtävänsä, joka hänen tulisi elämässään suorittaa. Samoin on joillakin kansoilla tai yhteisöillä oma tehtävänsä. Jokaisella, tai lähes jokaisella kansalla on oma sisäinen tehtävänsä. Esim. on puhuttu, että Suomen tulisi olla jonkunlaisena omanatuntona Euroopassa.

Jokaisella ajalla ja kulttuurilla on myös oma tehtävänsä. Jälkikäteen on havaittavissa, miten eri kulttuurit ovat rikastuttaneet suurta ihmisperhettä. Eri aikoina vallinneet uskonnot ja filosofiset aatteet ovat opettaneet aikansa ihmisiä ja vieneet inhimillistä kulttuuria eteenpäin. Näyttää kuitenkin siltä, että se dharma, mitä aiemmissa kulttuureissa on opetettu, ei ole tyhjiin ammennettu, täysin ymmärretty ja opittu; niissä on vielä paljon oppimista, ja uudet opit dharmasta, velvollisuuksista ja tehtävistä rikastuttavat kulttuuriamme.

Bhagavad Gitan neljäs keskustelu (neljäs runo) on Dshnjana Yoga eli Viisauden tie.

Aluksi siinä sanotaan: ”Pelastuksen ’itsen’ illuusiosta, henkisen vapauden ja yhdistymisen jumalalliseen olentoon saavuttaa ihminen hänessä toimivan jumalallisen voiman välityksellä eli henkisen, sisällisen valon kautta. Tämä voima vahvistuu silloin, kuin ihminen epäitsekkään harjoituksen kautta oppii täyttämään velvollisuutensa,” siis dharmansa.

Nuo Bhagavad Gitan keskustelut käydään Krishnan ja Arjunan välillä; voisi sanoa Mestarin ja oppilaan kesken. Tämän keskustelun alussa Krishna kertoo, kuinka Viisauden tien opetukset on opetettu luomiskauden alussa ja kuluessa eri jumalallisten olentojen kautta: ”Jo ennen entisiä aikoja opetin minä Vivasvanille tämän yhteyden korkeamman ’Minän’ (Iäisen) kanssa. Vivasvan opetti sen Manulle ja Manu opetti sen Ikshvakulle.” Kerrotaan että tämä Manu, Vivasvatu Manu, on meidän kantaisiemme jumalallinen ajatus, joka ilmestyi 18 618 732 vuotta sitten. Näiden kirjoitusten (Salaisen Opin) käännöksistäkin on kulunut jo noin sata vuotta.

Krishna opettaa: ”Tämän opin, joka kulki yhdeltä toiselle, tunsivat vanhat kuninkaalliset Rishit (entisaikojen opettajat, mestarit), mutta aikojen kuluessa se oppi joutui unohduksiin, oi Parantapa! Tätä vanhaa oppia opetan minä sinulle, minun uskotulleni ja ystävälleni. Se on syvä salaisuus.”

Bhagavad Gita IV:n runon 5 – 7 jakeissa Siunattu herra Krishna sanoo: ”Vaikka minä olen syntymätön jaiäinen ja kaikkien luotujen herra, olen minä kumminkin, koskapa minä hallitsen luonnettani tahtoni mukaan, voimani kautta syntynyt fyysilliseen maailmaan. Sillä joka kerta kun dharma, oi Bhaarata, on ihmiskunnassa veltostunut ja adharma ottanut ylivallan, siitän minä itseni inhimilliseen muotoon. Hyvän suojelemiseksi ja pahan tukahduttamiseksi, uudelleen rakentaakseni totista dharmaa minä tiettyinä aikakausina jälleensynnyn persoonallisesti.”

Vanhojen intialaisten oppien mukaan jokaisena tällaisena aikakautena, jolloin tuo adharma vallitsee, ilmestyy Vishnun (jumaluuden) inkarnaatio, jossa Logos ilmestyy ihmisenä, jumalallinen olento syntyy ihmisruumiiseen. Heitä on kutsuttu Jumalan pojiksi. Lupauksia siitä, että tällainen Jumalallinen olento, mestari tai tietäjä tulee uudelleen opettamaan Dharmaa, ilmenee eri uskonnoissa ja mytologioissa. Jopa meidän Kalevalassamme on samantyyppinen kuvaus. Kun Väinämöinen on oman opetuksensa, viisautensa antanut, hän poistuu uuden aikakauden tieltä, mutta lupaa palata kun adharma on vallalla:

”Annapas ajan kulua,

Päivän mennä toisen tulla,

Taas minua tarvitahan,

Katsotahan, kaivatahan

Uuen sammon saattajaksi,

Uuen soiton suorijaksi,

Uuen kuun kulettajaksi,

Uuen päivän päättäjäksi,

Kun ei kuuta, aurinkoa,

Eikä ilmaista iloa.”

H.P. Blavatskyn Salaisessa Opissa puhutaan myös saman asian tiibettiläisestä traditiosta: ”Padmapaani eli sanskritinkielellä Avalookiteeshvara, on Tiibetin kielellä Tshenresi. Avalookiteeshvara on sama kuin suuri Logos korkeammalta puoleltaan jumalallisissa piireissä. Mutta ilmenneellä tasolla hän on, niin kuin Daksha, ihmisten vanhin (henkisessä merkityksessä). [kantaisä] Padmapaani Avalookiteeshvaraa kutsutaan esoteerisesti nimellä Bodhisattva (eli Dhjaan Tsoohan) Tshenresi Vantshug, ”voimakas ja kaikkinäkevä”. Häntä pidetään nykyään Aasian suojelijana yleensä ja erittäinkin Tiibetin. Ohjatakseen tiibettiläisiä ja lamalaisia pyhyyteen ja suojellakseen suuria Arhateja maailmassa, tämän taivaallisen olennon uskotaan ilmenevän aika ajoin ihmismuodossa. Kansanomainen taru kertoo, että aina kun usko [dharma] alkaa kuolla pois maailmasta, niin Padmapaani Tshenresi, ”lootuksen kantaja”, lähettää ulos kirkkaan valon säteen ja sen jälkeen ruumistuu toiseen kahdesta suuresta lamasta – Dalai-lamaan tai Teshu-lamaan. Lopuksi, niin uskotaan, hän tulee ruumistumaan ”kaikkein täydellisempänä Buddhana” Tiibetiin eikä siis Intiaan, missä hänen edeltäjänsä, Suuret Rishit ja Manut ovat esiintyneet meidän rotumme alussa, mutta eivät enää esiinny”. Näin siis Salainen Oppi.

Pohjoisbuddhalaisuudessa puhutaan myös Dharma-aarteesta, joka samaistetaan hyvyyteen ja kauneuteenesim. seuraavassa lauseessa: ”Violetinväriset bambut ja keltaiset kukat eivät eroa Dharma-aarteesta. Valkoiset pilvet ja kirkas kuu ilmentävät täydellistä totuutta. ”Dharma-aarteen kääntöpuolena (adharmana) puhutaan ahneudesta, vihasta ja tietämättömyyden sameasta suosta.

Eräs opettaja esitti tämän runomuotoisesti: ”Tuhannet kukat juhlivat kevään tuloa. Kultainen lintu laulaa vihreässä pajussa. ”Tätä pientä runoa on selitetty siten, että käsityksemme mukaan linnun laulu ilmaisee iloa, kauneutta ja puhtautta ja herättää meissä elämänvoimaa. Mutta se herättää myös kärsimyksen jälkiä. Niin kuin lintujen laulu pelästyttää matoja ja hyönteisiä, samoin tiikerin karjaisu ihmisiä. Näillä on ilmaistu kuinka Dharma-aarre sisältää myös sen kääntöpuolen.

Tiibettiläisten kuolleiden kirjassa on mielenkiintoinen opetus dharmasta. Siinä puhutaan Dharmatan bardosta. Dharmata on sanskritinkielinen sana, joka tarkoittaa kaiken oikeaa luontoa, kaikkien asioiden olemusta sellaisenaan, ”alaston, ehdollistumaton totuus”, ”todellisuuden luonto”. Näitä opetuksia on pidetty erittäin pyhinä ja niistä on puhuttu julkisesti vähän väärinkäsitysten välttämiseksi.

Dharmatan bardo on kuolemanjälkeinen tila, jossa on neljä eri vaihetta.

Sogyal Rinpoche kuvaa sitä seuraavasti: ”Tyhjä taivas täydelliseen pimeyteen kietoutuneena… Aivan niin kuin aurinko nousee tuolle kirkkaalle selkeälle taivaalle, nousevat Dharmatan bardon loistavat ilmiöt peruskirkkauden kaikenkäsittävästä avaruudesta. Nimi, jonka olemme antaneet tälle äänen, valon ja värin näytökselle, on spontaani läsnäolo, sillä se on aina ja luonnostaan läsnä alkupuhtauden avaruudessa, joka on sen perusta.

Ensimmäinen näistä on ”kirkkaus-valon maisema”, ja siinä sanotaan, että ”otat itsellesi valoruumiin”. Tämän tilan kokeminen riippuu täysin kunkin henkisten harjoitusten määrästä ja laadusta. Kuten siitä sanotaan: ”Ainoastaan todellinen mestaruus tässä harjoituksessa takaa sinulle mahdollisuuden saada tämä kokemus vakaaksi ja käyttää sitä vapauden saavuttamiseen. Muussa tapauksessa dharmatan bardo vain välähtää ohi salamannopeasti.”

Toinen vaihe on ”yhtyminen-jumaluudet” tai ”kirkkaus hajoaa yhtymään”, tässä kirkkaus ilmenee muotoina, buddhina ja jumaluuksina, joilla on omat tunnusmerkkinsä: ”Niiden säteilevä valo on sokaisevan kirkasta ja häikäisevää, ääni valtava kuin tuhansien ukkosten jylinä ja valonsäteet ja valokeilat kaiken läpi tunkevia kuin laserit. ” Tiibettiläisten Kuolleiden kirjassa esitetään, että nämä ovat ”neljäkymmentäkaksi rauhallista ja viisikymmentäkahdeksan raivokasta jumaluutta”.

Kolmas vaihe on viisaus. ”Tämä sädehtivä valonäytös on viiden viisauden ilmentymä: kaiken sisältävän avaruuden viisauden, peilinkaltaisen viisauden, samanarvoiseksi tekevän viisauden, erottamisen viisauden ja kaikki toteuttavan viisauden.” Tästä sanotaan, että kaikkitoteuttava viisaus tulee täydelliseksi vasta valaistumisen hetkellä. Se toteutuu ainoastaan meidän oman valaistumismahdollisuutemme mukaan, ja tulee täydelliseksi vasta kun tulemme Buddhaksi.

Tästä alkaa jonkinlainen hajoaminen, joka on alkuna dharmatan bardon viimeiselle eli neljännelle vaiheelle. Se on ”Spontaani läsnäolo” jossa ”viisaus hajoaa spontaaniin läsnäoloon”. Tässä avautuu koko todellisuus suunnattomana näytäntönä. Ensin alkupuhtauden tila, sitten rauhalliset ja raivokkaat jumaluudet, sen jälkeen buddhien puhtaat maailmat ja niiden alla samsaran kuusi valtakuntaa.

Sanotaan, että tässä tilassa ihmisellä on selvänäkö ja selväkuulo, ja hän näkee menneet ja tulevat elämänsä ja kuusi olemassaolon maailmaa, muistaa kaikki kuulemansa opetukset ja mielessä heräävät opetukset, joita ei ole kuullut. Jos ihminen pystyy tunnistamaan itsessään tämän tilan, hän vapautuu, mutta yleensä edellisistä elämistä peräisin olevien tapojen ja taipumusten takia käy kohti uutta maailmaa. Ihminen tunnistaa ne ja ne viekoittelevat hänet taas harhaan, harhan eli aineen maailmaan.

Sogyal Rinpoche: ”Tiibettiläisessä kuolleiden kirjassa dharmatan bardon kokemukset jaetaan päivien mittaisiin jaksoihin. Ne eivät ole 24 tunnin aurinkopäiviä, sillä dharmatan piirissä olemme menneet täydellisesti kaikkien ajan ja paikan tapaisten rajojen tuolle puolen. Nämä päivät ovat meditaatiopäiviä ja viittaavat sellaiseen aikajaksoon, jonka olemme häiriytymättä pystyneet olemaan mielen luonnossa tai jossakin yhdessä mielen tilassa. Jos meditaatioharjoitus ei ole ollut lainkaan vakaa, nämä päivät voivat olla hetken mittaisia.” Näiden korkeiden tilojen kokeminen riippuu täysin henkisistä harjoituksistamme, meditaatiostamme.

Dharma on meidän henkinen tehtävämme ja myös opetus. Hyve tai uskonto, dharman toteuttaminen vie meidät dharmatan kautta Buddhatilaan, jolloin me muodostamme itsellemme dharmakaajan, kirkastetun henkisen ruumiin. Tässä kirkastetussa ruumiissa ilmestyy näissä korkeissa tiloissa buddhalaisille (Tiibetinbuddhalaisille) ”Amitabha, rajattoman valon buddha, ja Amitabhan mandala jumaluuksineen hänen häikäisevän punaisen valonsa loistossa”.

Pekka Ervast on puhunut dharmakaajasta esitelmäsarjassaan, joka on julkaistu kirjana ”Totuuden ruumis”. Siinä hän tuo esille, kuinka Jeesuksen dharmakaaja näkyi hänen opetuslapsilleen kirkastuksen vuorella. Samoin Bhagavad Gitassa kerrotaan, kuinka Arjuna näki kuka Krishna oli, ja hän näki että Krishnaan mahtui koko maailma, maailmankaikkeus. Jeesuksesta kerrotaan, että ne opetuslapset, jotka olivat mukana kirkastuksen vuorella näkivät hänet suuressa loistossa, ja he näkivät Mooseksen ja Eliaan, vanhan maailman opettajat hänen kanssaan.Tässä Mestarin kirkastetussa ruumiissa näkyi, niin kuin Pekka Ervast kuvaa, kaikki maailmanvärit, auringon spektrit: ”He näkivät kuin suuren sfäärin eli pallon, joka oli taivaankaaren väreissä. He näkivät Mestarinsa ihmeellisen auran, ja siinä aurassa näkyivät taivaankaaren kaikki värit, kauniina, itseolevaisina, läpikuultavina, ja tämän suuren kirkkauden sisällä, takana näkyi sitten Jeesuksen – ja tuossa toisessa tapauksessa Krishnan – persoonallisuus. Tuo ihmeellinen sateenkaari, aura, joka häntä ympäröi, osoitti opetuslapsille, että he eivät saattaneet ymmärtää hänen olemustaan, persoonallisuuttaan, hänen todellista inhimillisyyttään, elleivät he osanneet kulkea hänen olemuksensa luo sitä siltaa pitkin, joka on luotu taivaankaaresta. Heistä tuntui, niin kuin koko maa ja taivas olisi ollut tuossa kaaressa, ja heistä näytti, että silta on pitkä ja ihmeellinen, ja siellä takana on hänen persoonallisuutensa.”

Buddhalainen toteaa rukouksessaan:

”Voi !

Kun kiihkeän ylpeyden tähden vaellan samsarassa,

näyttäköön buddha Ratnasambhava tietä

sädehtivällä valopolulla, joka on ”samanarvoiseksi tekevä viisaus”,

kulkekoon ylin naisseuralainen Mamaki takanani;

auttakoot he minut bardon vaarallisten polkujen läpi

ja viekööt minut täydelliseen buddhatilaan.”

Kun luet tämän inspiraatiorukouksen syvän antaumuksen vallassa sulaudut buddha Ratnasamhavan ja hänen puolisonsa sydämen sateenkaarivaloon ja sinusta tulee sambhogakayabuddha eteläiseen budhakenttään nimeltä ”Loistava”.

Dharma eli tehtävä syvimmiltään on siinä, että meistä tulisi täydellisiä ihmisiä, että muodostamme itsellemme ikuisen loistavan käyttövälineen Dharmakayan. Eri kuvauksista saa käsityksen, että se loistaa kirkkaana aurana (sateenkaaren väreissä). Tavallisella ihmisellä tuo aura on vielä epäpuhdas, mutta ottamalla jonkun tuollaisen suuren opettajan opetukset oppaaksi ja ohjenuoraksi me kirkastamme sitä ja rakennamme kuin atomi atomilta Dharmakayaamme.

”Dharmam saranam gattshaani”, minä otan (Buddhan) opin oppaakseni, lupaa budhalainen liittyessään veljeskuntaan. Myös se, että meissä jokaisessa on ikäänkuin siemen, kipinä siitä Jumaluudesta jo valmiina, tekee mahdolliseksi, että me voimme löytää sen itsestämme. Meissä herää usko sen olemassaoloon ja me voimme nähdä sen toteutumisen mahdollisuuden. Voimme nimittää sitä buddhalaisittain Dharma-aarteeksi. Jeesus puhuu vertauksessaan kalliista helmestä, joka oli kätketty peltoon, josta kauppias kuuli, ja hän myi kaiken omaisuutensa ja osti sen pellon.

Pekka Ervast: ” Tämä kallis helmi on kuolemattomuuden siemen, iankaikkisen elämän siemen, jumalallisen totuuden siemen, joka on laskettu jokaisen tänne maanpäälle syntyvän ihmisen auraan, sieluun. Maaperä, pelto on tuo sielullinen aura, olemus, ja ihmisen tehtävä on löytää tuo helmi ja sitten sen löydettyään alkaa rakentaa itselleen sitä, jota nimitetään totuuden ruumiiksi.”(dharmakayaksi).

Tässä yhteydessä on korostettu uskon merkitystä. Buddhalainen kahdeksankertainen tie alkaa kohdasta oikea usko, ja Paavalin tiedetään puhuneen paljon uskosta. Tätä on myös paljon ymmärretty väärin. Pekka Ervast on hyvinkin selvästi tuonut esille sen, ettei todellisessa henkisessä elämässä auta mitään ”jos me uskomme mihin tahansa asiaan ulkonaisesti” tai kuvittelemme ”mitä tahansa Jumalasta, elämästä ja kuolemasta”. Vaan meidän on uskottava siihen dharma-aarteeseen, joka on meihin kätketty. Tämän pitäisi poikia meissä myös tekoja, jotka ovat viisaiden opettajien antamien neuvojen toteuttamista.

Seremonioiden vaikutus kehityksellemme on huomioitu myös eri uskonnoissa. Niiden vaikutusta ei pidä väheksyä. Oikeanlaiset seremoniat, joihin sisältyy todellinen tieto, vaikuttavat meidän ns. eetteriruumiiseemme ja sitä kautta tapoihimme ja tottumuksiimme, ja muovaavat tulevaa dharmakayaamme.

Dharma eri kulttuureissa

Meidän tuntemamme ns. suuret uskonnot ovat ilmenneet eri kulttuureissa, joilla kullakin on oma dharmansa. Vanhin näistä on hindulainen kulttuuri. He ovat kutsuneet uskontoaan sanaatana dharma’ksi eli ikuiseksi uskonnoksi, mitä se monessa mielessä onkin; sisältäähän se monet tärkeät opetukset mm. jälleensyntymisestä, karmasta, prinsiipeistä, risheistä, ym. Tuon ensimmäisen kulttuurin dharmana oli usko risheihin, mestareihin, jotka Manun johdolla ohjasivat tuota kulttuuria antaen sille uskonnon, ohjaten ulkoisia ja sisäisiä oloja. Nämä rishit edustivat jumalaa, olivat jumalallisia olentoja ihmisten keskuudessa.

Toisessa kulttuurissa olivat kaldealaiset, assyrialaiset, babylonialaiset, egyptiläiset ja juutalaiset. Siinä oli tehtävänä oppia tottelemaan jumalia/jumalaa, kohtaloa, lakia.Siinä opetettiin, että maailma on lakisiteinen, joka näkyy myös astrologisesti.

Kolmas kulttuuri käsittää persialais-iranilaisen sivistyksen, jossa jumalkäsite muodostuu selkeämmäksi, vaikkakin se vetäytyykin pois näkyvästä maailmasta ja taivaankappaleista. Ihmiset eivät enää näe jumalia tai heidän edustajiaan näkyvässä maailmassa. Tällöin on vain suuri tietäjä Zarathustra, joka opettaa, että jumala täyttää koko luonnon; jumalien elämä on koko luonnossa. Jumala on hyvä Ahuramazda, ja ihmisen sisässä on säde siitä, hyvä mieli eli vohumana, jota tulee noudattaa. Se saa aikaan hyviä ajatuksia, hyviä tunteita ja hyviä tekoja.

Neljännessä eli kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa sanotaan, että ”Jumala tuli ihmiseksi ja ihmiset tulivat jumaliksi”. Heidän mytologioissaan jumalat kuvataan kauniina ja ihmisenmuotoisina. Siinä pyrittiin kauneuteen, myös persoonallisesti täydelliseen ja kauniiseen ihmiseen.

Tässä kristillisessä kulttuurissa on tehty ero hyvän ja pahan välille. Luottamalla Kristukseen, joka on hyvä, voi ihminen nousta pahasta. Ihminen ei voi persoonallisesti olla täydellinen, vaan tuon täydellisen, Kristuksen kautta voi nousta jumalan luo, ja siten koko luonto nousee mukana. Tässä kulttuurissa tulee esille tietynlainen oikeassa olemisen ongelma. Jos et ole Kristuksen puolella olet häntä vastaan. Eräänlaista ääretöntä suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä, uskonkiihkoa ja jopa julmuutta on ilmennyt tämmöisen ajatuksen johdosta.

Mutta se dharma, joka kristillisessä kulttuurissa on tuotu esiin, on: ”Minä en asu inhimillisessä persoonallisuudessa, se ei voi tulla täydelliseksi. Minä asun syvemmällä. Minä asun syvällä persoonallisuuden takana, siinä täydellisessä Kristuksessa, jonka sinä voit saavuttaa ainoastaan itsesi kieltämällä.”

(”Kiellä itsesi, aseta itsellesi jonkunlainen täydellisyyden ihanne, olkoon se taiteellinen, tieteellinen tai siveellinen, minkä tahansa, ja sen voit saavuttaa, kun kiellät oman persoonallisuutesi, himosi, itsekkyytesi.”)

Tulevaisuuden dharma

Eräänlaisena tulevaisuuden dharmana näkisin maailmankatsomuksen, joka yhdistää eri uskonnolliset maailmankatsomukset yhteiseksi ytimeksi. Ei kuitenkaan niin, että se sisältää erilaisia ihmisten keksimiä dogmeja ja hassunkurisia käsityksiä, vaan kunkin uskonnon alkuperäisten opettajien antaman viisauden. Eikä myöskään niin, että niihin sokeasti uskotaan vain, koska joku sanoo niin, vaan siten, että niitä voidaan tutkia ja pohtia, että ne tarjoavat myös filosofisestikin ihmisjärkeä tyydyttävän maailmankuvan, joka tuntee myös ne ilmiöt, joita virallinen tiede ei vielä pysty selittämään.

Nykyään elämme eräänlaisessa murrosvaiheessa, dharman ääni kuuluu hyvin heikkona. Vanhat kirkolliset käsitykset eivät enää vastaa nykyajan ihmisten älyllisiä tarpeita. Ne ovat usein jopa järjen vastaisia, nykytutkimus on ne kumonnut. Tuntemattomat ilmiöt johtavat useat mielikuvituksen harhauttaville poluille synnyttäen New age -tyyppistä rajatietoa.

Todellinen dharma jumalviisautena on kuitenkin viisaiden mukaan saavutettavissa; tulevaisuudessa tiedämme siitä vielä enemmän.