Artikkeli: Henkisen tahdon herättäminen

Kauno Mannonen

Kun aiheenani on henkisen tahdon herättäminen, niin tämä aihe ilmeisesti annettiin minulle, että heräisin ja lähtisin sitä itsessäni herättelemään, sillä en minä tiedä sitä tehneeni. Nytkin sitä mietittyäni minä kai vain luulen siitä jotain tietäväni.

Oli miten oli, niin hyvä puoli ainakin kaikissa haasteissa on, että joutuu asiaa pohtimaan, ja siten saattaa asia tulla ymmärrettävämmäksi. Todettakoon jo näin heti alussa, että tämän tahdon on jo jossain määrin pitänyt ihmisessä herätä, jotta vaivautuu tämän nimistä esitelmääkin lukeemaan. Vaikka ymmärrämme, että luonnossa tapahtuu äkkinäisiäkin hyppäyksiä, niin niitä on aina edeltänyt pitkä kehityskausi.

Desideraatan sanoin: ”Oot palanen maailmankaikkeuden, ja aivan kuin tähdet ja kuu sait oikeuden elämään. Ja vaikka et voi tänään oivaltaa, niin kaikki kehittyy, toiveesikin toteutuu”.

Jotta voisimme tiedostaa mitkä voimat meissä myötävaikuttavat ja mitkä vastustavat henkisen tahdon heräämistä, niin on hyvä ensin kartoittaa mahdollisuuksiamme.

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Sitten se Sana tuli lihaksi, ja nyt tämä Sana asuu meidän keskellämme.

Onko asia siis niin, että tämä Sana nyt sykkii meidän sydämessämme, joka on meidän ruumillinen keskuksemme, ja siten ylläpitää elämäämme tällä fyysisellä tasolla?

Olemmeko me lähempänä jumalaista henkistä tahtoa ja voimaa kuin osaamme kuvitellakaan. Ja onko mitään olemassa, jossa tämä voima ei olisi olemassa? Sanotaanhan, että Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.

Kalevala sen sanoo näin: ”Emme me mitänä voine, emme mitänä itsestämme, ilman armotta Jumalan, toimetta totisen luojan”.

Tyhjästä ei voi siis mitään nyhjästä. Jos meissä jumalaiset henkiset voimat ja tahto eivät jo toimisi, ei meillä mitään toivoa olisi. Olisimme hyödytön ja tarpeeton kuin tietokone ilman käyttäjää. Kun tämä henkinen tahto jo meissä toimii, niin mistä sitten on kyse kun puhutaan henkisen tahdon herättämisestä.

Minua on aina viehättänyt Veltto Virtaselta kuulemani sanonta, että Sanan pitää tulla lihaksi, mutta se ei riitä, sen pitää tulla lihaksiksi, muuten se menee ihan läskiksi. Tästä sanonnasta löytyy koko villakoiran ydin tähän esitykseeni.

Jeesus sanoi: ”Ei se joka vain huutaa Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon”. Herran huutajat eivät vielä ehkä ole ymmärtäneet, mitä pitää tehdä, jotta sana tulisi lihaksiksi asti. Heissä se homma ilmeisesti menee vielä läskiksi.

Jeesus sanoi myös, hieman sanontoja syventäen, että jos me Minuutta rakastaisimme, ruokkisimme Minuutemme lampaita, kaitsisimme Hänen karitsojaan. Eli minkä me teemme yhdelle pienimmistäkin hyvistä ominaisuuksistamme sen me teemme Hänelle, minuudellemme, joka on Kristuksen yhteydessä. Sitä mitä ruokimme, se meissä kasvaa.

Tekemisen tapojahan on lukemattomia. Vaimoa on kyllä vaikea saada ymmärtämään, kun makaan sohvalla silmät ummessa ja ajattelen, että teen kovasti töitä. Käsillä tekeminen kyllä johtaa yleensä myös käsittämiseen. Nytkin kun tätä esitystäni naputtelin tietokoneelle, niin heräsi monia asioita, joita en ennen ollut tullut sillä tavoin ajatelleeksi. Käsitin asioita uudella tavalla.

Mitään todellista ei tapahdu eikä voida tehdä toimetta totisen Luojan. Me persoonallisuuksina poljemme paikoillamme ja toimitamme vanhoja tutuksi käyneitä kuvioita, kunnes ymmärryksemme herättää meidät tiedostamaan jumalaisen tehtävämme: palata takaisin henkiseen kotiimme.

Henkinen kasvu on aina tajunnan kasvua oikeamielisyyteen. Mehän olemme aikoinaan lähteneet tuhlaajapojan tavoin isämme kodista, perintöosa mukanamme, eli olemme erkaantuneet ykseydestä, Isän helmasta ja langenneet ehkä vapaaehtoisesti tänne dualistiseen maailmaan, tietämättömyyteen eli kirkollisesti sanottuna syntiin. Olemme näin päätyneet tuhlaajapoikina saastaiseen sikolättiin eli eläimelliseen tietämättömyyteen, syömään sikojemme kanssa samasta kaukalosta.

Tarvitsemme kaikki samat vaikeat kokemukset kuin tuhlaajapoika oppiaksemme tämän maailman hyvän ja pahan kautta elämän totuuden eli totuudenmukaisen hyvän tuntemaan.

Kaikki hyvä osottautui vain illuusioksi lopulta tuhlaajapojankin mielessä. Ainoa mikä enää tuntui todelliselta hyvältä oli muisto Isän- eli lapsuudenkodista, jossa oli saanut vain rakkautta osakseen.

Sinne hän päätti palata takaisin, tosin täysin muuttuneena, elämänkokemuksista rikastuneena, nyt todellisen hyvän aavistaen ymmärryksellään. Mikä riemu ja juhla olikaan hänen paluunsa kotiin. Nyt hän osasi iloita siitä, että oli koti, taivaallinen koti. Nyt hänen ymmärryksensä oli kasvanut arvostamaan sitä mikä oli elämässä tosihyvää ja mikä vain persoonallista oman hyvän tavoittelua.

Meissä pitää tuhlaajapoikina herätä tämä ymmärrys, oikeamielisyys. Tätä Jeesus tähdentää autuudenjulistuksissaan kahteen kertaan, ja kysyy opetuslapsiltaankin: ettekö te vieläkään ymmärrä?

Ymmärrys on se taivasten valtakunnan esikartano, johon valonsäteet sieltä portinraosta ensin lankeavat. Mutta sanat ovat vain sanoja ja mitä me sanalla ymmärrys oikein tarkoitamme? Onko se samaa kuin älyäminen, stadin kielellä bonjaaminen?

Sana kasvu on myös vain sana, jonka voimme ymmärtää eri tavoin. Jos ajattelemme puuta joka kasvaa ja ponnistelee ylöspäin kohti taivasta, vaikka maan vetovoima koko ajan vetää sitä alaspäin, niin voimme ymmärtää, että sekin on voittamassa maasidonnaisuuttaan. Se imee vielä maasta kasvuvoimaa, mutta ilman aurinkoa se kuolisi, kuten eläimet ja me ihmisetkin. Suurin osa puusta on jo kasvamassa ylöspäin.

Aurinko, Logos eli aurinkokuntamme Jumala siis ylläpitää meidän elämäämme ja vetää meitä koko ajan puoleensa. Kaikki energia pohjimmiltaan on aurinkoenergiaa tällä maapallolla, mutta me voimme huomata sen ilmenevän kolmena huomattavana voimana tai sanoisiko tajunnan muotona meissä.

Muistaakseni Goethe sanoi, että kaksi voimaa minua raastaa: toinen tahtoo taivahalle, toinen maahan vetää. Hän itse tietysti siinä kolmantena tasapainoilemassa.

Steiner puhuu kolmesta voimasta: Kristus, Lusifer ja Ahriman. Näitä voimia on kutsuttu milloin milläkin nimillä. Ihmisessä ilmenevät nämä voimat: hengen- eli tahdonvoimana, elinvoimana sekä luovana voimana.

Pekka Ervast on sanonut, että okkultisesti nämä kolme voimaa ovat ”havaittavissa” katselemalla niiden alkuperää.

Tahdonvoima on meidän hengestämme lähtöisin. Se on meidän henkemme eli meissä olevan Jumalan pojan voima, joka on yhtä kristustajunnan kanssa. Se on meidän jumalaisen tahtomme perusta. Isä, tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä, niin kuin se tapahtuu taivaissa, sanoi Jeesus. Tämän tahdon herättämisestähän tässä esitelmässäkin on kysymys.

Ettemme erehtyisi luulemaan himojen tulia elämän auringinpaisteeksi, on näiden voimienkin alkuperästä saatava selvyys, jotta osaamme suunnistaa oikeita latuja pitkin. Elinvoimamme alkuperä on auringossa. Auringosta tulee se voima, joka ylläpitää meitä ja ja koko tätä maailmaa ja luomakuntia siinä.

Pitkän pilvisen ja sateisen kauden jälkeen, kun aurinko jälleen paistaa, huomaamme kuinka meihin virtaa uutta elinvoimaa ja elämä tuntuu taas ihanalta ja elämisen arvoiselta. Auringosta saamme praanaa, joka ylläpitää elämäniloa ja terveyttä meissä.

Kuitenkin ihminen herättyään kaipaa elämältä enemmän kuin iloa ja terveyttä. Hänen sisässään on kummallinen kaipaus, jonka hän kokee onnen kaipuuna. Nuorena ihminen yhdistää sen välttämättä rakkauteen toiseen sukupuoleen.

Elämä aivan kuin huiputtaa meitä, silloin kun vielä olemme huiputettavissa, etsimään satujen prinsessaa tai prinssiä. Monesti me petymme, kun emme ymmärrä, että löytääksemme todellisen prinssin, meidän itse tulee jo olla prinsessa. Siksi avioliitoissa vielä painitaan tämän kolmannen voiman, luovan voiman eli sukupuolivoiman pyörteissä.

Tämähän on tietysti välttämätön kiemura oppiaksemme tätä voimaa ja sen tuomaa mahdollisuutta tuntemaan.

Kun meidän elämänvoimamme on auringosta, on sukupuolivoima kotoisin maapallosta. Samoin puu imee juurilla voimaa maasta ja lehvistöllä auringosta. Yhdessä tämä äiti maa ja isä aurinko sitten synnyttävät Jumalan pojan kristusvoiman meissä ihmisissä. Mutta tie on pitkä ja vaivalloinen ja tämä äiti maan kasvatus ankara, mutta palkitseva.

Kolmas voima, sukupuolisuutemme on eniten kärsimyksiä tuonutelämäämme, mutta se on ollut myös paras opettajamme. Kun tajuamme, että kaikki himot ja halut: alhaisimmista ylimpiin, pimeimmistä valkeimpiin, mitättömistä vaikuttavimpiin ovat lähtöisin sukupuolivoimasta, voimme sanoa, että se koskettaa vielä meitä jokaista kaduntallaajaa.

Pekka Ervast kuvaa tämän sukupuolivoiman alkuperän olevan meidän maapallomme keskuksessa.

Jo muinaisista ajoista lähtien, niin kuin Raamattukin kertoo, korkea enkeliolento jumalan neuvostossa otti tehtäväkseen ihmiskunnan kasvattamisen hyvän ja pahan tuntemiseen. Hän toi jumalallisen tulen mukanaan taivaista langettuaan tähän aineellisuuden rajoitukseen ja muuttuen kirkkojen kiroamaksi Saatanaksi.

Kalevalakin kertoo saman asian upeasti, mutta en nyt mene siihen. Me olemme ajanlaskumme alkuun asti käyneet Saatanan eli Pohjan Akan johdolla tätä tuskallisten ponnistelujen koulua, kunnes Jeesus toi kristusvoiman maapallomme haltijaksi ja korkeammaksi minäksi. Siitä lähtien on ollut helpompi tämä pahan kärsimyksen valta voittaa itsessämme.

Himojen tulet, jotka maapallon keskeltä meihin virtaavat ovat yleensä aikojen saatossa enimmäkseen ilmenneet sukupuolivoimana, mutta se on vain osa siitä suuresta luovasta voimasta, joka siihen on kätkettynä.

Ihmisen tehtävä on saada voima hallintaansa ja silloin hän huomaa, että sen takana onkin paljon enemmän kuin sukupuolivoima. Silloin tuli, joka meissä palaa, herää käärmetulena eli kundaliinivoimana, Pohjolan suurena härkänä, joka säteilee uinuvana selkärankamme tyvessä sukupuolivoimana.

Sen tähden aina on ihmistä kehotettu kulkemaan ensin puhdistuksen tietä vapaaksi kaikista haluista ja himoista, eikä missään tapauksessa omin päin ruveta herättelemään kundaliinivoimia, jotta himot ja halut, jotka meissä vielä vellovat valtoimenaan eivät kasvaisi suunnattomiksi tämän lusiferisen käärmeen herättyä. Se johtaisi henkistä tietämme tässä elämässä kohti äärettömiä harhan maailmoita.

Entisaikoina mysteeriolaitoksissa herätettiin tietäjien toimesta ja valvonnassa ihmisen tsakrat toimimaan tämän kundaliinivoiman avulla ja ihminen saattoi siten päästä tutustumaan näkymättömiin maailmoihin ja vihkiytymään kansalaiseksi muille tasoille.

Nyt uuden liiton aikana Jeesuksen toimesta meillä on mahdollista päästä ensin minuutemme eli Pohjan Neidon ja sen myötä kristusvoiman yhteyteen, joka silmänräpäyksessä muuntaa sukupuolivoiman Pyhän Hengen voimaksi.

Kalevalassa Tulinen Kokko eli Pyhä Henki pelasti Ilmarisen suuren suomuhauin suusta, jonka jälkeen hänet vihittiin Pohjan Neidolle.

Kundaliinivoimasta on tullut, niin kuin Jeesus sanoi, se valo joka loistaa pimeydessä. Meidän tehtävämme on tuo valo herättää jo eläessä itsessämme. Mutta sen valon saa herättää vain Kristus meissä. Mutta miten se saadaan tapahtumaan? Mitä meidän pitää tehdä? Etsikää niin telöydätte, anokaa, niin teille annetaan, kolkuttakaa, niin teille avataan, sanoi Jeesus. Pekka Ervast sanoi, että Kristuskin tulee luoksenne, jos osaatte oikealla tavalla anoa.

Mitä se oikea tapa sitten on, jokainen heti tietysti kysyy?

Eivät kristusvoimat tule pelkästään rukoilemalla ja ruinaamalla, vaan jotain tarttis tehdäkin. Jeesushan sanoi vertauskuvassaan Pietarille: ”Ruoki minun lampaitani, kaitse minun karitsojani.” Mitä hän sillä mahdollisesti tarkoitti? Vertauskuvahan on hyvä ja kuvaava. Lampaita on aina pidetty uhrilampaina. Ne ovat puolustuskyvyttömiä ja siten pahaa vastustamattomia. Edustavat pehmeyttä, lempeyttä, rauhallisuutta, vaatimattomuutta, alistuvuutta ym. hyviä arvoja.

Meissä olevat karitsat ovat kerran lampaiksi kasvavia hyviä ominaisuuksia. Ruokkikaa niitä hyviä ominaisuuksia, eli kasvattakaa niitä leivisköjänne, joita teissä jokaisessa on, hän varmaan tarkoitti. Älkääkä kaivako niitä maahan eli himojen vietäviksi, vaan ylentäkää ne hengen palvelukseen, jotta ne tuottaisivat mikä 30- mikä 60- mikä 100-kertaisen sadon.

Hengen maailmassa rahanvaihtajatkin ovat reilumpia ja runsaskätisempiä oikealla tavalla luopujille ja puhdistuksen tien kulkijoille.

Niin olisi Kalevalassa Ainonkin pitänyt syödä vuosi sian lihoa, toinen suloa voita, kolmas kuore kokkareita, jotta olisi ollut valmis vihittäväksi Väinämöiselle, henkiselle todellisuudelle. Mutta Aino meni ja kaivoi leiviskänsä maahan herättämällä omin päin tsakransa ja hukkui siten viettelystensä houkutuksiin. Silleipä kana katosi, silleipä kuoli impi rukka.

Jos sitten tarkastelemme mikä se tahto on, onko meissä tahtoa? Sanotaan, ettei ihmisessä tahtoa ole nähtävissä, on vain himot ja halut, jotka me miellämme omaksi tahdoksemme. Ja että todellinen tahto on vain hengessämme löydettävissä.

Sanat ovat taas sanoja, joita käytetään monissa merkityksissä. Voimme kysyäkin, että eikö meissä sitten henki vielä ilmenekään millään tavalla. Olemmeko me pelkkää ruumista ja sielua? Onko jouluevankeliumin sanonta, “maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto” pelkkää sanahelinää?

Todellinen tahto on aina totuudenmukainen eli jumalainen tahto. Eikö meissä sen ilmennystä ole havaittavissa? Pitääkö ihmisen olla uudestisyntynyt hengestä, jotta tämä jumalainen puoli olisi hänessä havaittavissa?

Tahto ja usko ovat tietyssä mielessä synonyymejä. Niiden perusta ja voima pulppuaa samasta lähteestä. Usko-sanalla on tosin monenlaisia tulkintoja. Raamattu määrittelee sen näin: Usko on toivottujen asiain aineellinen perusta, ehto, jota ilman ihmisen toivomus ei toteudu. Näinhän se tapahtuu jokapäiväisissä asioissakin. Vahva usko auttaa ihmistä saavuttamaan maallisiakin toivomuksiaan, niin miksei sitten taivaallisia.

Ja kun tiedämme, että kaikki toteutuu ensin näkymättömässä maailmassa ja viimeiseksi tässä aineellisuudessa, niin operoimme ja muovaamme vahvalla uskolla jo koko ajanomia näkymättömiä käyttövälineitämme ja tavoittelemme uskonnollisellakin uskolla jo lähempää suhdetta henkeemme eli jumalaamme.

Tahto merkityksessä usko on siis edellytys totuudenetsijällekin päästäkseen hengen yhteyteen. Kun siis ihminen haluaa herättää henkistä tahtoaan, ja sitten toteuttaa jumalansa tahtoa maan päällä, täytyy hänen se ensin tehdä tajuntansa sisäisissä taivaissa.

Tiedosta syntyvä usko on elävää tekoa, sanoo Pekka Ervast. Kutsutusta valituksi ihminen tulee, kun hänen älyllinen kutsumuksensa johtaa elävään elämään, viisauksien käsittämiseen, eli niiden toteuttamiseen toiminnan kautta. Sen myötä meidät puetaan häävaatteisiin.

Hebrealaiskirjeessä sanotaan: ”Usko on näkymättömien tekojen todistus”. Usko on siis todistus ihmisen suorittamista näkymättömistä teoista. Todellinen usko on ennen kaikkea oikeamielistä toimintaa, elämistä olevaisessa. Se on totuuden valaisemassa tajunnassa tietoiseksi tulemista.

Kovasydäminen ihminen, joka tilapäisesti tai sattumalta suorittaa hyvän työn, ei henkisesti katsoen ole tehnyt hyvää. Se ei kasvata häntä hyvässä, jos hänen sydämensä pysyy kovana. Hän luo ympärilleen edelleen kovasydämistä ilmapiiriä. Mutta auttavainen ja sydämessään lempeä ihminen sitä vastoin suorittaa henkisesti katsoen lempeitä tekoja ja luo ympärilleen lempeää auttavaista ilmapiiriä, jonka jokainen voi tuntea hyvänä.

Ihminen, joka on siinä uskossa, joka on yhtä kuin tahto, on jatkuvassa henkisessä toiminnassa, ja muovailee näkymättömän maailman ”aineellisuutta”. Hän tuo uskollaan taivasta maan päälle. Hänen lähellään on hyvä olla.

Todellinen uskohan ei ole mitään opinkappaleihin uskomista, vaan se on elämistä hengessä, totuudessa. Usko on psykologinen voima meissä, emmekä sitä ymmärtäisi, ellemme tietäisi ja olisi kokenut, että se on jumalallisen tahdon ilmaus meissä?

Jos emme nyt sitten aivan niin uskovaisia ja tahtovia olekaan kuin edellä on ollut puhe, niin kuinka paljon voimme sitä itsessämme ja muissa huomata olevan, ja miten sitä voimme lisätä.

Itse olen hyvin taipuvainen näkemään Rudolf Steinerin tavoin, että nykyajan persoonallisella ihmisellä jolla on ruumis ja sielu selvästi nähtävänämme, on myös henkisielu jo paljolti organisoitunut. Henkisielua ovat kaikki ne ihmisessä olevat sisäiset ominaisuudet, jotka jo ilmentävät epäitsekkyyttä, lempeyttä, olevaisen kauneuden tajua, vastuullisuutta, näkymätöntä palvelua ym. jumalaisia ominaisuuksia.

Niin kauan kun etsimme omaa etua, hyvinvointia ja onnea, olemme ahrimaanisten voimien alaisina. Ahriman tunkee tajuntaamme paljon tekemättömiä töitä, niin ettemme ehtisi ajatella henkisiä asioita. Tiedostamalla, että se en aina ole minä itse, joka elämääni ohjailee, huomaan päästäneeni ryöväreitä talooni, jotka vielä saavat minut uskomaan, että ne ovat minun oma tahtoni.

Seis maailma, tahdon ulos! Pitäisikö jokaisen totuudenetsijän ehkä jo näin huudahtaa. Ei, sillä maailma jonka näemme on meidän omaa luomustamme. Meidän tulee vain muuttaa maailmamme paratiisiksi, ja kuten edellä jo on mainittu se tapahtuu muuttamalla sisäinen maailmamme, sen jälkeen ulkoinenkin muuttuu. Luopumalla ja vapautumalla meitä hallitsevasta joutavanpäiväisestä ajattelusta ja tunteilusta ja siirtämällä huomiomme olevaiseen, siihen mikä on vain hiljentyneessä mielessä saavutettavissa, voimme kokea meitä suuremman läsnäolon voiman.

Sen kautta kulkee tie ahtaalle portille, jonka rakosista voi jo valoa pilkottaa meille, ennen kuin se sitten joskus täysin avataan.

Olen aina koettanut vakuuttaa maailmamme tajuamisesta ihmisille Detlefsenin sanonnalla: ”Jos aamulla oma peilikuva ei miellytä, ei kenenkään mieleen tule moittia peiliä siitä.” Mutta maailmaa, joka vain peilin tavoin heijastaa meitä itseämme, me helposti moitimme ja tuomitsemme. Epäystävälliselle kuvalle peilissä tarvitsee vain hymyillä, ja se vastaa hymyyn varmasti. Näin maailmakin”.

Oikea ymmärrys siitä, miksi kaikki maailmassa on niin kuin on, vapauttaa meidät tuomion hengestä. Oikeamielisyys siis vapauttaa. Mutta tuleeko sen myötä myös vapaa tahto meihin? Ei, ei ainakaan mikään rajoittamaton vapaa tahto. Sillä absoluuttisen ehdotonta vapaata tahtoa ei ole missään ilmenneessä maailmassa.

Elämää hallitsevat elämän lait, joiden alaisia korkeimmat jumalatkin ovat. Elämän lait ovat jumaluuden tahto, sen kaiken takana olevan Absoluutin, josta emme voi mitään muuta tietää, kuin että siinä on ilmenemisen mahdollisuus. Mutta jumalista, joista pyhät kirjat kertovat, tiedämme, että heidän tahtonsa on hyvä. Ja meidän vapaa tahtomme on se, joka on sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa.

Sen voimme taas huomata psykologisesti: kun teemme todellista hyvää, tunnemme olevamme vapaita. Etenkin lapsena kun oli jotain pahaa tehnyt ja salannut sen, tuntui kuin painolastina harteilla. Mutta kun oli tunnustanut ja anteeksi saanut, mikä vapauden tunne siitä seurasikaan. Totuudella on siis ominaisuus, että se vapauttaa. Ja kun todellisen hyvän ymmärrämme ja sen teemme, niin täytymme hengen vapaudella. Jeesus sanoi:

”Teidän pitää totuus ymmärtämän, ja totuus on teidät vapahtava”.

Vapahtaja astuu elämäämme siis totuuden ymmärtämisen kautta. Siksi kai etsimme totuutta, ja pyrimme pois tietämättömyydestä, joka on suurin paha maailmassa, kuten H. P. Blavatsky sen ilmaisi. Meidän vapautemme on siinä, että saatamme nopeuttaa hyvillä ajatuksilla, tunteilla ja teoilla henkistä kehitystämme. Sen kautta henkinen tahtokin meissä herää.

Jumalan tahto ei kuitenkaan meitä pakota mihinkään, vaan odottaa kärsivällisesti, että me itse astuisimme tielle, joka herättää meidät rakastamaan totuutta, hyvyyttä ja kauneutta.

Missä kulkee se tie, joka tähän johtaa? Se on sisäinen puhdistuksen tie, eli viis’astumisen tie. Mitä puhtaammaksi tulemme sitä ylemmäksi pääsemme, sitä vähäisemmäksi myös käymme. Hiljaisuuden äänessä sanotaan: Sinä et voi kulkea tiellä, ennen kuin itse olet tullut tuoksi tieksi. Puhdistuksen teistä voimme lukea kaikista pyhistä kirjoista, Kalevalastakin.

Se on oman elämänsä alttiiksi antamista, ojentautumista henkisen elämän lakien mukaisuuteen. Siitä seuraava sydämen ilo on merkkinä hengen vaikutuksesta sieluumme. Sydämen ilo lienee aina hengen kosketusta persoonallisuuteemme.

Ihmiset etsivät yleensä vielä paljolti maallisia iloja eivätkä kulje vielä millään tiellä, mutta ne jotka ovat jo astuneet lavealle tielle kulkevat ja pyrkivät henkisesti joko tunteen tai älyn tietä, naiset yleensä tunteen-, miehet älyn tietä. Siksi ehkä miehiä näkee kirkkojen hartaustilaisuuksissa niin vähän. Me olemme lavealla tiellä vielä kuin puolinaisia, kunnes miehissä tunnepuoli eli naisellisuus ja naisissa älypuoli eli miehisyys on yhä enemmän heräämässä, jolloin alamme myös muistuttaa kokonaista ihmistä.

Sen myötä tajuntamme, joka käyttää älyä ja tunnetta työkaluinaan alkaa hahmottaa tätä olemassaoloa kokonaisvaltaisemmin.

Kun on rauha tunteen ja älyn kesken, kun kumpikaan ei pyri enää valtaan ja ohjaamaan tajuntaamme, kun riita eli ristiriita tältä ristiltämme poistuu, voi ihmisessä herätä hyvä tahto. Tähän tyyneen mieleen vain voi taivas kuvastua. Sen myötä ymmärrys meissä herää. Sana “ymmärrys” foneettisesti jo on ympyrä eli jumalainen muoto.

Ja miksi sitten ympyrä on jumalainen. Siksi, että siihen on kätketty maailmankaikkeuden salaisuus, jota emme älyllämme pysty ratkaisemaan. Emme pystu piin arvoitusta, ympyrän kehän pituutta tarkasti laskemaan. Ympyrän kehälle ei tällä tasolla näytä loppua olevankaan ja siksi voimme olettaa sen jatkuvan spiraalina muille tasoille.

Tämä selittää ymmärryksemmekin mahdollisuuden tajuntana kohota yhä korkeampiin sfääreihin.

Ymmärrys johtaa meidät lopulta kaidalle tielle jokapäiväisessä elämässämmekin. Toteuttamaan henkisen tahtomme, omantuntomme viitoittamaa tietä, joka johtaa lopulta ahtaan portin kautta elävään elämään, heräämään tästä unestamme, henkisen tahtomme herättäminä.