Artikkeli: Jeesuksen jooga

Mauri Lehtovirta

Tällainen otsikko nostaa varmasti esiin kysymyksen, mitä se sellainen on. Onko tehty joitain uusia kirjakäärölöytöjä? Kuinka voidaan yhdistää itämainen ja länsimainen uskonnollinen ajattelu tuolla lailla? Ja niin edelleen. Tämän vuoksi joitain selvennyksiä tähän alkuun.

Kun puhutaan sellaisesta käsitteestä kuin Jeesuksen jooga, voi ennakkoluulottomassa mielessä syntyä kysymys, oliko Jeesus mahdollisesti tutustunut itämaisen joogan perinteeseen. Oliko hän kenties jossain elämänsä vaiheessa opiskellut sitä? Eikö kaiken kaikkiaan ole melko uskaliasta väittää, että Jeesus olisi harjoittanut joogaa, että hänellä olisi ollut jokin järjestelmä, jota hän olisi opettanut?

Jos tätä sanaparia seuraa vaikkapa viime aikoina julkaistussa kirjallisuudessa tai internetissä, löytyy useista lähteistä viittauksia siihen, että Jeesus olisi niinä vuosinaan, joista virallinen Raamattu ei kerro mitään, tutustunut oman aikansa henkisiin kouluihin ja niiden opettajiin Palestiinan ja Juudean ulkopuolella Egyptissä, Persiassa ja jopa Intiassa saakka.

Itse pidän erittäin todennäköisenä ellen suorastaan itsestään selvänä sitä, että Jeesus oli maallisen elämänsä aikana perehtynyt myös joogan ikivanhaan traditioon ja filosofiaan. Myös on selvää, että hän rakensi oman henkisen kehitysoppinsa pitkälle tuohon aikaan Lähi-idässä, Egyptissä, Persiassa ja Intiassa sijaitsevissa viisauskouluissa vallalla olevan etiikan ja henkisen tiedon pohjalle – sille pohjalle, jolla tuon ajan joogafilosofiakin lepäsi. Mitä sitten oli Jeesuksen henkinen kehitysoppi, siitä vähän tuonnempana, mutta ensin muutama sana joogasta.

Jooga on ikivanha tuhansia vuosia ennen Jeesusta Intiassa syntynyt fyysis-henkinen harjoittamisen perinne. Sanana se merkitsee yhtymistä, yhdistämistä. Sen sanotaan olevan sukua latinan jungere-verbille, jolla on sama merkitys: liittää yhteen, yhdistää. Toistaiseksi vielä suurin osa meille länsimaille muodin tavoin omaksutuista joogan eri traditioista on asana- ja hengitysharjoituksia. Niillä tavoitellaan lähinnä kehon fyysistä notkeutta, rentoutta ja sitä kautta mielen tyynnyttämistä ja hiljentämistä. Joogan perimmäinen päämäärä kuitenkin on täydellinen kehon ja mielen hallinta, tietoisuuden tila, jota kutsutaan samaadhiksi. Siinä tapahtuu yhtyminen korkeimpaan tietoisuuteen. Harjoittamisen tavoitteena on lopulta ulospääsy jälleensyntymien pyörästä. Jooga näin ollen alkuperäisessä ja Intiassa vallalla olevassa traditiossa on laajimmillaan henkistä harjoittamista, johon joogi antautuu koko sielullaan, koko olemuksellaan.

Ne teistä, jotka ovat tutustuneet esimerkiksi Paramahansa Yoganandan hiljan suomennettuun Joogin omaelämäkertaan, olette saaneet jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä kaikkea jooga on ja kuinka pitkä ja vahva historia sillä on intialaisessa kulttuurissa.

Mitä sitten tarkoitan Jeesuksen joogalla? Tarkoitan sillä Jeesuksen meille antamia elämänohjeita, hänen eettisiä opetuksiaan, jotka niin ikään tähtäävät tietoisuuden kohottamiseen – me voisimme sanoa valaistumiseen. Jeesus antaa meille elämänohjeita puheissaan ja vertauksissaan sekä toimintaesimerkkejä omalla elämällään. Hänen opetuksensa ydin on koottu Matteuksen evankeliumin vuorisaarnaan, jossa se kiteytyy autuudenjulistuksiin, Jeesuksen viiteen käskyyn sekä Isä meidän -rukoukseen ja muihin näitä täydentäviin elämänohjeisiin.

Itselleni ajatus Jeesuksen opetustyöstä joogan harjoittamisena on pitkään tuntunut piristävältä ja tuoreelta ajatukselta. Se voisi avata uutta tarkastelukulmaa idän ja lännen henkiseen vuoropuheluun – sen idän ja lännen, joista on sanottu, että ne eivät koskaan kohtaa. Ajatus Jeesuksen opetuksesta nimenomaan joogana voi herättää monenlaisia yhdistäviä mielikuvia. Se voi kannustaa omakohtaisesti vertailemaan idän ja lännen henkisiä traditioita, näkemään niiden samankaltaisuutta ja yhteisiä päämääriä. Jeesuksen joogaa on terminä käytettykin näihin saakka täällä teosofisen liikkeen piirissä, jossa kaikkien uskontojen ja henkisten järjestelmien alkuperää ja yhtäläisyyksiä tutkitaan ja on tutkittu ja löydetty yli sadan vuoden aikana.

Voidaan tietysti ajatella, että vuorisaarna on pelkkä saarna; sehän on Jeesuksen opetuspuhe. Mitä joogaa se voisi olla? Toisaalta, eikö opetuspuhe ole aina tarkoitettu opeteltavaksi, harjoiteltavaksi ja noudatettavaksi? Jos mennään sanojen sisälle ja taakse, perinteisen joogan ja Jeesuksen opetuksen ytimiin, voidaan niissä varmasti nähdä yhtäläisyyksiä ja samoja tavoitteita. Jeesuksen opetuksella on selkeä yhtymäkohta joogafilosofiaan ja esim. sen käsitteisiin yama ja niyama, joille rakentuu joogan etiikka.

Jos taas katsotaan Isä meidän -rukousta, on siinä kysymys Jeesuksen joogan meditatiivisesta, ehkä osittain ja joissain tilanteissa myös mantranomaisesta harjoituksesta. Kun tämä harjoitus viedään ajattelutasolta käytännön elämään, siitä tulee tekojen joogaa eli karmajoogaa. Tällä tavalla voidaan työstää esimerkiksi anteeksiantamisen harjoitusta tai pahan vastustamattomuuden harjoitusta.

On hyvä pitää mielessä se keskeinen ohje, että henkisissä traditioissa ei yleensä nähdä eroa ajatusten ja tekojen välillä. Mielenkiintoinen tässä mielessä on Ruusu-Ristin perustaja-johtajan Pekka Ervastin jo kohta sata vuotta vanha ajatuksellinen kiteytys: ”Mietiskely perustuu siihen tietoon, että ihmisen käteen on annettu henkinen ase, jolla hän voi maailmoja vallita, jolla hän voi itsensä asettaa oikeaan tilaan. Tämä ihmisen merkillinen okkulttinen ase on ajatus, ja ajatuksen oikea käyttö on mietiskelyä eli rukousta”. Joogafilosofiassa meditaatio on mielen hiljentämistä. Isä meidän -rukouksessa me asetamme itsemme ”oikeaan tilaan”, jossa mielen hiljentäminen voi tapahtua.

Kun mennään itse harjoitteluun, tulee aina ennemmin tai myöhemmin eteen se tosiasia, että ajatus on teko. Joogan perinteiset asentoharjoitukset eli asanat voi Jeesuksen joogassa nähdä henkisinä asanoina – me voisimme sanoa asenteina. Termitkin ovat melkein samoja. Mielen hallinta on molemmissa traditioissa ydintavoite. Sekä itämaisessa joogassa että Jeesuksen joogassa päämääränä on yhdistyminen, pääseminen kosketuksiin korkeamman tietoisuuden tai korkeamman minän tai Jumalan kanssa, miten kukin haluaa asian sanoilla ilmaista ja ymmärtää. Jeesus käyttää tästä yhteydestä joogassaan nimitystä taivasten valtakunta tai Jumalan valtakunta. Vanhassa 1930-luvun raamatunkäännöksessä on vielä jäljellä Jeesuksen lause, joka viittaa edellä sanottuun: ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Jeesuksen jooga niin kuin muukin jooga avaa tätä yhteyttä jokaisessa ihmisessä sisällä, kätkössä olevaan jumaluuteen.

Jeesuksen viidessä käskyssä – joista hän sanoo, että en minä ole lakia tullut kumoamaan vaan täyttämään – voi jokainen niitä mietiskelevä tai harjoittava nähdä, että kysymyksessä on uuden asenteen harjoitteleminen.

Perinteisen joogafilosofian taustalla on myös ajatus ihmisen jälleensyntymisestä ja siihen liittyvästä karman laista. Lyhyesti määriteltynä tämän ajattelun mukaan ihminen syntyy tänne elämän kouluun, hyvän ja pahan kouluun, kerta toisensa jälkeen oppiakseen kasvamaan täydelliseksi. Ihminen voi vapaan tahtonsa ja valintojensa puitteissa kehittyä nopeammin tai hitaammin kohti päämääräänsä, joka teosofian mukaan on jälleensyntymien kuluessa kasvu täydellisyyteen. Karman laki on universaalinen oikeudenmukaisuuden ja rakkauden laki, joka perustuu syy-seuraussuhteen välttämättömyydelle. Se pitää huolta siitä, että ihminen joutuu aina ennemmin tai myöhemmin vastaamaan teoistaan. Luonnonlain välttämättömyydellä ihmisen tekemä hyvä koituu hänelle itselleen hyväksi. Samalla periaatteella pahat tekomme ja pahat ajatuksemme saavat palkkansa kärsimysten meille tuomina opetuksina joko tässä tai jossain tulevassa elämässä. Me niitämme sitä mitä olemme kylväneet.

Ajatus jälleensyntymisestä ja karmasta näyttävät viime vuosikymmeninä tulleen tutuiksi yhä laajenevalle joukolle suomalaisiakin henkisiä etsijöitä. Kansankirkkomme papitkin alkavat vähitellen ymmärtää, että kaikki pääsevät taivaaseen kuoleman jälkeen. Niin on aina ollut. Eikä voi olla epäilystäkään siitä, että Jeesus tunsi jälleensyntymisen luonnonlain. Jälkiä ja viittauksia jälleensyntymisestä näkyy myös Raamatussa olevissa Jeesuksen puheissa, vaikka kirkolliskokous Konstantinopolissa jo vuonna 553 pyrki puhdistamaan tuonaikaisesta Raamatun laitoksesta kaikki nuo jälleensyntymiseen viittaavat kohdat. Teosofia onkin aina tutkinut Jeesuksen opetuksia, hänen joogaansa karman ja jälleensyntymisen tosiasioiden pohjalta. Tällöin nämä opetukset saavat aivan uutta sisältöä ja aivan uutta perspektiiviä. Opetuksen perustalta nousee keskeiseksi se, miten Jeesus opettaa meitä elämään. Luterilaisen kansankirkkomme piirissä on aina pidetty tärkeämpänä Jeesuksen armokuolemaa ja hänen rooliaan vapahtajana ja syntien sovittajana eikä niinkään henkisenä opettajana. Tärkeämpänä on myös pidetty pelastavaa uskoa, jonka avulla kirkon piirissä ajatellaan saavutettavan iankaikkinen elämä taivaassa tai vaihtoehtoisesti iankaikkinen kadotus helvetissä tämän nykyisen elämän jälkeen.

Karman lain ja jälleensyntymisen näkökulmasta tämänkaltainen taivaaseen pelastuminen tai iankaikkiseen kadotukseen joutuminen ei tietenkään näyttäydy ihmisen kehityksen lopullisena päämääränä. Ihminen harvoin tulee valmiiksi yhden elämän aikana. Siksi ei myöskään voida ajatella, että Jumala voisi tuomita iankaikkiseen kadotukseen itse luomiansa ihmisiä, jotka eivät ymmärtämättömyydessään osaa asettaa uskoaan Jeesus Kristuksen lunastustyön varaan. Toisaalta vakavan totuudenetsijän on vaikea uskoa jumalaan, joka näin äärimmäisen julman helvettirangaistuksen uhalla kiristäisi itse kehitykseen luomiansa järkiolentoja.

Jeesus näytti meille Ihmisen mallin elämällään ja opetuksillaan. Kun näitä opetuksia tutkii, huomaa, kuinka hän jatkuvasti antaa ihmisille itselleen vastuuta heidän omasta elämästään. Hän muistuttaa meitä silloin siitä, että ei jokainen, joka huutaa ”Herra, Herra” pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka, niin kuin Jeesus sanoo, ”tekee minun taivaallisen Isäni tahdon”. Tätä tahtoa Jeesus tuli meille opettamaan. Eikä Jeesus tässä puhu kuoleman jälkeisestä taivastilasta. Hän puhuu siitä uuden liiton eettisestä kehitystiestä, joka johtaa pyrkijän Kristus-tietoisuuteen, Kristuksen sisäiseen, henkilökohtaiseen tuntemiseen. Se on sitä taivasten valtakuntaa, jonka Jeesus niin usein opetuksessaan ja vertauksissaan mainitsee ja joka meitä hänen elämäntyönsä kautta lähestyi. Se näkymätön valtakunta, Kristus-tajunta on jokaisella meillä kätkössä sydämessämme. 2000-luvulla, meidän ajassamme tämä on näkökulma, johon mielestäni Jeesuksen seuraajien ja kaikkien kristittyjen ja niiden, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mitä Jeesus todella sanoi, kannattaisi tutustua ja suunnata tahtonsa ja uskonsa. Ihmiseksi kasvaminen on vastuulliseksi kasvamista. Jeesuksen joogan päämäärä ei ole siinä, että yksin minä pelastuisin, vaan että me kukin oppisimme kasvamaan viisaudessa ja rakkaudessa keskinäiseen veljeyteen, palvelemaan toisiamme. Kysymys on uudessa liitossa siitä, miten pääsisimme eettisessä kilvoittelussamme siihen, että osaisimme tuoda taivasten valtakuntaa tänne maan päälle. Kehittymisemme kohti Ihmisyyttä olisi silloin elämä elämältä vähemmän vaikeaa. Jeesus sanookin: ”Minun ikeeni on helppo kantaa”.

Jeesuksen jooga antaa avaimet ja suunnan tähän kilvoitteluun, jossa mikään ponnistelu ei mene hukkaan. Tämän joogan kannustimina ovat uudenlainen näkökyky, kasvavat henkiset voimavarat, mahdollisuus jatkuvaan tietoisuuden kasvuun, tajunnanlaajenemis- ja valaistumiskokemuksiin. Jeesus kulki ensimmäisenä esimerkkinä, ensimmäisenä veljenämme tämän joogakoulun loppuun ja näytti millaiseen täydellisyyteen ihmisellä on mahdollisuus kehittyä täällä maapallon elämänkoulussa.

Jeesuksen elämänohjeet, hänen viisi käskyään vuorisaarnassa, eivät ole monellekaan tuttuja siksi, että kristillinen kansankirkkomme – Kristuksen kirkko – ei kovin painokkaasti kiinnitä huomiota mestarinsa elämänohjeisiin. Jostain syystä se mieluummin opettaa Mooseksen vanhaa lakia, sen kymmentä käskyä. Näin se tekee siitä huolimatta, että Jeesus sanoo, ettei hän ole tullut lakia kumoamaan, vaan sitä täyttämään. Jeesuksen ohjeet ovat henkilökohtaisemmat. Hänen ohjeensa eivät ole enää samanluonteisia kuin vanhat käskyt. Niiden noudattaminen ei perustu lakiin ja sanktioihin vaan vapaaehtoisuuteen. Jos tahdot ja yrität niitä noudattaa, on sillä tietyt seuraukset. Pekka Ervast paljastaa meille sen minkälaisia vaikutuksia Jeesuksen käskyjen noudattamisesta on:

I ÄLÄ SUUTU

– Suuttumattomuuden opettelu avaa ihmisessä aistin, jonka avulla hän alkaa kuulla toisten ihmisten ajatuksia.

II ÄLÄ OLE AJATUKSISSASIKAAN EPÄPUHDAS

– Ihminen, joka oppii pitämään ajatuksensa puhtaina, oppii näkemään toisten ihmisten tunteita eli näkemään ihmisten auroja.

III ÄLÄ VANNO

– Ihminen oppii näkemään toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat, hänelle aukenee uusi aisti, joka ilmoittaa mitä kykyjä, taipumuksia ja ominaisuuksia toisissa ihmisissä on.

IV ÄLÄ OLE PAHAA VASTAAN

– Ihmiselle herää jälleensyntymismuisti.

V RAKASTA KAIKKIA IHMISIÄ

– Ihminen tulee näkemään Jumalan, Taivaallisen Isän, sen suuren rakkauselämän, joka on kaiken takana.

Jeesus täydensi käskyjään autuudenjulistuksilla, Isä meidän -rukouksella ja muilla eettisillä ohjeilla. Ne liittyvät kiinteästi toisiinsa ja täydentävät toisiaan. Ne ovat eläviä. Niistä ei ole syytä sementöidä yhtä ainoata ja oikeaa kanonisoitua dogmijärjestelmää. Niiden tulkinnat voivat tulla tosiksi vain siten, että me jokainen kohdallamme ajattelemme, tunnemme, tahdomme ja elämme niitä jokapäiväisessä elämässämme todeksi. Helppoja nämä ohjeet eivät ole, mutta olennaista on lähteä yrittämään – lähteä tielle. Tällöin on kysymys uskosta: uskosta ruusuristiläisessä merkityksessä. Kristillinen usko on sitä, että otamme Jeesus Kristuksen henkiseksi mestariksemme ja oppaaksemme. Me tutkimme hänen opetuksiaan, hänen joogaansa ja viemme sen elämässämme jokapäiväiseen käytäntöön. Jos me vakavasti tähän harjoitukseen lähdemme, me lähdemme silloin etsimään elämän totuutta ja kolkuttamaan taivasten valtakunnan porttia. Jeesus itse lupaa, että jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

Swami Abhedananda: Journey to Kashmir and Tibet, Ramakrishna Vedanta Math, Calcutta 1987.

Ervast, Pekka: Christosofian peruskysymyksiä II, Ruusu-Risti, Imatra 1940.

Nicholas Notovitch: The Unknown Life of Jesus, omakustanne, 1894.

Venu Gopala Das: Jeesuksen salattu elämä, omakustanne, Järvenpää 2006.

Yogananda, Paramahansa, The Second Coming of Christ, Self-Realisation Fellowship, Los Angeles, 2004; The Yoga of Jesus, 2007.