Artikkeli: Näkökulmia jälleensyntymiseen ja karman lakiin

Antti Savinainen

Johdanto

Voidaan perustellusti väittää, että jälleensyntyminen ja karman laki ovat tärkeimpiä modernin teosofian ja antroposofian esittämistä opeista. Usein kyllä sanotaan, että ne eivät ole mitään uutta, koska onhan niitä opetettu idän uskonnoissa, buddhalaisuudessa ja hindulaisuudessa, vuosituhansien ajan. Kuitenkin teosofia toi jälleensyntymisen tulkintaan jotakin uutta: jälleensyntyminen nähdään positiivisena asiana, ihmisen kehityksen mahdollistajana. Perinteiset tulkinnat idässä taas näkevät jälleensyntymisen jonkinlaisena kahleena, josta ihmisen tulee vapautua. Tähän pyrkii erityisesti buddhalainen arhatin tie; boddhisattva-buddhalaisuus taas tulee erittäin lähelle teosofista tulkintaa.

Aihe on tavattoman kiinnostava mutta samalla haastava. Herääkin kysymys: Mistä voi saada luotettavaa tietoa? Teosofian vastaus on, että aina on ollut viisaita, joilla on ollut omakohtaista tietoa elämän ja kuoleman mysteereistä. Ongelmana on siis vain tunnistaa nämä viisaat! Tässä suhteessa olen päätynyt siihen, että jällensyntymisen ja karman lain suhteen luotettavia lähteitä ovat H.P. Blavatsky (HPB) ja Viisauden Mestarien kirjeet sekä itselleni merkittävin tietäjä Pekka Ervast (PE). Pidän myös Rudolf Steineria tärkeänä tietolähteenä.

Tarkastelen ensin yleispiirteittäin jälleensyntymisen prosessia. Sen jälkeen käsittelen karmaa, sen toimintaa ja joitakin esimerkkejä siitä. Lopuksi tarkastelen suhtautumista aikaisempiin elämiin ja karmaan.

Yleiskuva jälleensyntymisen prosessista

Kuolemanjälkeinen elämä

Teosofian mukaan ihminen voidaan hahmottaa kolminaisena tai seitsenkertaisena olentona. Myös muunlaisia hahmotuksia tunnetaan. Kuolevainen persoonallisuutemme koostuu fyysis-eetterisestä ruumiista ja astraalis-mentaalisesta sielusta, kun taas kuolematon meissä sisältyy henkeemme. Kuolemassa jätämme fyysis-eetterisen verhomme ja elämme sielunmaailmassa aluksi karkeampien tunteiden alueella ja myöhemmin puhdistuneen tunteen alueella. Siellä ihminen käy läpi elämänsä lopusta alkuun ja kohtaa persoonallisuutensa alemman puolen. Puhdistusta seuraa lopulta toinen kuolema, joka on porttina persoonalliseen taivaaseen, alemman järjen eli manaksen maailmaan. Siellä ihminen elää elämänsä uudelleen alusta loppuun ja saa onnensa maljan ääriään myöten täyteen. Tämä taivas on aktiivista meditaatiota, jossa hän rakentaa itsensä uudelleen korkeimpien ihanteittensa mukaiseksi.

Taivaselämä huipentuu persoonallisen tajunnan yhtymiseen korkeampaan minään, jonka ihminen kuolemassa menetti. Yhteys korkeampaan minään säilyy kuolemassa vain siinä määrin, kuin se on elämän aikana syntynyt. Jos ihminen ei ole elämänsä aikana kokenut korkeampaa minäänsä, hän ei pysy enää tässä vaiheessa tajuisena, vaan persoonallinen tajunta haihtuu. Menneen elämän henkiset saavutukset liitetään elämän Kultaiseen kirjaan yhdeksi sivuksi, osaksi ylempää manasta, joka näin kehittyy elämien myötä. Taivastilan huipulla on mahdollista tutkia menneitä elämiä henkiseltä kannalta ja nähdä ja suunnitella tuleviakin elämiä.
Ihminen näkee, mihin hän on henkisenä olentona päässyt ja mikä taival hänellä on vielä edessään kohti täydellistä ihmistä. Hän näkee selvästi täydellisen ihmisen ihanteen ja haluaa syntyä uudelleen, jotta voisi kasvaa tätä ihannetta kohti. Paluu uuteen elämään uutena persoonallisuutena voi alkaa.

Mikä tai kuka jälleensyntyy?

Persoonallinen minuutemme eli sielumme on kuolevainen, kuten edellisestä selityksestäkin käy ilmi. Se vaihtuu inkarnaatiosta toiseen, eli persoonallisuutemme ei jälleensynny. Syntyykö sitten korkeampi minämme, henkinen olemuspuolemme? Ei synny sekään ennen kuin saavutamme todellisen vihkimyksen; vasta sitten voimme sanoa, että korkeampi minä on varsinaisesti syntynyt eli yhtynyt alempaan minäämme. (Tietenkin jo ennen vihkimystä on mahdollista tuoda korkeampaa minuutta päivätajuiseen elämään.) HPB antaa selityksen, jonka mukaan korkeampi minä ikään kuin kasvattaa uuden oksan eli persoonallisuuden. Tätä vastaa Jeesuksen antama vertauskuva: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat”. Korkeampi minä vastaa persoonallisuuksien luomasta karmasta. Onkin sanottu, että se on aineeseen ristiinnaulittu. Kukin persoonallisuus on heijastus korkeammasta minästä, joka ei yhteen persoonallisuuteen tyhjene. Edellä sanotusta voidaan päätellä, että seuraava elämä ei ole edellisen elämän suoraa jatkoa.

Buddhan mukaan uuden persoonallisuuden muodostavat skandhat, edellisten elämien karmalliset tulokset, jotka säilyvät siemeninä tulevan inkarnaation varalle. Voi siis sanoa, että Buddhan mukaan vain vanha karma (tai osa siitä) inkarnoituu. Inkarnoituminen lakkaa, kun vanha karma on voitettu. Perinteisesti on ajateltu, että buddhalaisuudessa ei puhuta ihmisen kehittyvästä kuolemattomasta minuudesta; ilmeisesti Buddha itse ei asiasta suoraan opettanut. Toisaalta buddhalaisuuteen kuuluu opetus buddha-luonnosta, joka piilee jokaisessa: siihen sisältyy buddhuuden siemen. Tämä käsitys on lähellä esoteerisen kristinuskon opetusta mystisestä Kristuksesta ja teosofian opetusta ihmisen ylemmästä kolminaisuudesta.

Jälleensyntymismuisti ja aikaisempien elämien tutkiminen

Kaikki tapahtumat, sisäiset ja ulkoiset, tallentuvat maailmojen muistiin eli akashaan. Tämä on kaksinainen: alempi muisti, astraalivalo, joka sisältää sekä hyvän että pahan, ja luonnon korkeampi muisti, varsinaiset akaashiset aikakirjat eli elämän kirja, joka sisältää vain kaiken hyvän. Alemman akashan lukeminen on vaikeaa ja vaarallista. Vaikeaa siksi, että on hankala tietää, mihin tietyt kuvat liittyvät; voisi sanoa että astraalivalon tietojärjestelmästä puuttuu kunnollinen indeksointi.

Luotettava tapa jälleensyntymismuistiin perustuu siis elämän kirjan lukemiseen. Se vaatii PE:n mukaan sitä, että ihminen nousee korkeamman minuutensa tajuntaan. Siinä tajunnassa ei ole mitään pahaa, vain kaikki hyvä ja henkiset saavutukset ovat siihen tallentuneet. Sitten tästä korkeammasta tajunnassa päin on laskeuduttava astraalivaloon ja luotava menneisyys uudelleen. Ihminen voi ennen korkeamman minän tajunnan saavuttamistakin saada näkyjä, unia ja vaikutelmia menneistä elämistään. On myös mahdollista, että joku korkea olento auttaa totuuden etsijää näkemään jotakin menneisyydestään. Näin PE mainitsee itse saaneensa tietää, että ihminen on jälleensyntyvä olento: Mestari näytti hänelle tämän uudestisyntymiskokemuksen jälkeen. Teosofi A.P. Sinnett kysyi eräässä kirjeessään Mestari Kut Humilta (KH), pystyykö hän katsomaan elävien henkilöiden entisiin elämiin ja voisiko hän kertoa joitakin yksityiskohtia Sinnettin omista entisistä elämistä. KH vastasi: ”Ikävä kyllä pystyvät muutamat meistä siihen; minä en puolestani välitä harjoittaa sitä”. PE:n mielestä siihen ei ilman muuta ole oikeutta; se vaatii lupaa korkeammalta minältä.

Katsotaan vielä jälleensyntymisopin suhdetta kristinuskoon yleiskatsauksen päätteeksi.

Jälleensyntymisoppi ja kristinusko: kirkolliskokous 553

Jälleensyntymistä ei nykyisissä perinteisen kristinuskon versioissa opeteta. Gnostilaisissa virtauksissa kuten kataarien keskuudessa sitä kyllä opetettiin, mutta katolinen inkvisitio tuhosi heidät ainakin ulkoisesta maailmasta. Miksi sitten tieto jälleensyntymisestä hävisi kristinuskosta? (Joitakin viitteitä siitä on kyllä jäänyt Raamattuun.) Siihen on ulkoiset historialliset syyt kirkolliskokouksissa, joissa äänestettiin kristinuskon dogmeista, mutta asialle on myös okkulttiset syynsä. Itämäinen jälleensyntymisoppi ei antanut ihmisen persoonalliselle minälle suurta arvoa; lisäksi buddhalaisuudessa korkeamman minänkin olemassaolo kielletään, kuten edellä tuli esille. PE sanookin, että jälleensyntymisoppi hävisi länsimailta tai paremminkin muuttui esoteeriseksi opiksi siksi, että ihmisen persoonallinen minä saisi sille kuuluvan aseman: se on tärkeä ja kehitykselle välttämätön.
PE ja muutkin teosofit puhuvat usein sitä, kuinka Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 553 päätettiin, ettei jälleensyntymistä ole. Tätä kantaa ovat jotkut teologit hämmästelleet ja onkin sanottava, että teosofit ovat hieman asiassa erehtyneet. Kokouksen julistama anateema eli kirkonkirous kuuluu Sven Krohnin mukaan seuraavasti (teoksessa Ydinihminen): ”jos joku kannattaa väitettä sielun tarunomaisesta pre-eksistenssistä ja siitä seuraavaa väitettä kauheasta takaisintulosta (kreikaksi apokastasis, voidaan kääntää myös ilmaisulla restauraatio eli entisöityminen), hän olkoon kirottu.”

Lainauksessa on oleellista, miten takaisintulo (Sven Krohnin käännös) ymmärretään.
Teologien käyttämä tulkinta näyttää olevan kaikkien olioiden alkuperäiseen tilaan saattaminen. Ortodoksisessa kirkossa on elänyt epävirallisena oppi kaikkien pelastumisesta kirkolliskokouksen päätöksestä huolimatta. Olen kuullut sanottavan, että sitä ei voi kirkossa opettaa, mutta sitä voidaan toivoa ja rukoilla. Siis kristillisissä piireissä lainaus ei viittaa lainkaan jälleensyntymisoppiin vaan alkuperäiseen (puhtaaseen) tilaa saattamiseen. Vaikuttaa siltä, että Konstantinopolissa ei otettu kantaa jälleensyntymiseen; ainakin teologien tulkinta näyttää olevan tällainen. Toki siellä estettiin myös jälleensyntyminen, koska sielun pre-eksistenssi on sen välttämätön vaikkakaan ei riittävä ehto.

Karmasta ja sen toiminnasta

Karma esitetään teosofiassa syyn ja seurauksen lakina. Se on hyvä laki, joka takaa, ettei mikään henkinen ponnistus mene hukkaan. Usein karma esitetään niin, että se olisi sokean luonnonlain tajuton voima. PE esittää asiaan toisen näkökulman: karma on itse maailman järki ja sen salaisuus on yhtä absoluutin kanssa. Toisaalta teosofiassa puhutaan lipikoista, karman herroista, jotka huolehtivat karman toteutumisesta. Tähän karman toteutumiseen osallistuvat monet olentojoukot. Meillä kaikilla lienee kokemusta ns. huonoista (ja tietysti hyvistä!) sattumuksista: joskus voi ajatella, että miksi valitsinkin juuri tuon reitin, joka johti ikävään ”yhteensattumaan”. PE mainitsee, että joku henkiolento voi suggestiivisesti ohjata ihmisen askelia tiettyyn tilanteeseen, jotta karma toteutuisi. Ihmisen oma korkeampi minäkin voi vaikuttaa persoonallisuuteen tällä tavalla. Myös luonnonhengillä on oma roolinsa karman toteuttajina: he esimerkiksi muovailevat syntyvän lapsen eetteriruumiin vanhan karman mukaiseksi.

Karma toteutuu olemisen kaikilla eri tasoilla ja ihmiselämässä yksilön, ryhmän, kansan ja koko maailman tasolla. Voi vain kuvitella millainen monimuuttujaongelma kaikkien näiden tasojen karmallinen yhteensovittaminen on! Tästä näkökulmasta vaikuttaa uskottavalta Steinerin esittämä ajatus siitä, että ihminen voi jossakin tilanteessa joutua osalliseksi karmasta, joka ei hänelle kuulu. Tässä tapauksessa hän saa jossakin toisessa elämässä karmallisen tasoituksen. Toisaalta voi ajatella, että tällaisessakin tapauksessa ihminen kantoi osansa jostakin joukkokarmasta.

Karma ja sairaudet

Joillakin sairauksilla voi olla karmallinen tausta, vaikka kaikki sairaudet eivät johdukaan edellisten elämien syistä. Tässä ”syyllä” ja ”johtumisella” ei tarkoiteta lääketieteellisiä syitä. Sairauksilla on luonnollisesti lääketieteelliset syynsä, jotka liittyvät geneettiseen perimään, ympäristötekijöihin ja elintapoihin. Joidenkin sairauksien biokemiallisia mekanismeja tunnetaan hyvinkin tarkkaan. Tässä artikkelissa ei mitenkään pyritä kiistämään näiden selitysten oikeellisuutta; karmallinen ”syy” voi kuitenkin ilmetä kunkin henkilön yksilöllisessä ahtiudessa sairastua johonkin tiettyyn sairauteen.

PE käsittelee sairauksien karmaa kirjassaan Karma ja sairaudet. Hän ottaa esimerkin hypnotismin harjoittamisesta. Se vaikuttaa varsin viattomalta, mutta hypnotismi voi sytyttää tahdon valtaan toisten yli ja silloin se on jo mustaa magiaa. Sillä ihminen valmistaa kovia kärsimyksiä itselleen. PE esittää kaksi mahdollista karmallista taustaa syövälle: ihminen on käyttänyt valtaa väärin toiseen ihmiseen ollessaan kotityranni, julma hallitsija tai muu ihmisten piinaaja. Toinen syy periytyy Atlantikselta asti: hän on voinut harjoittaa sukupuolimagiaa, jota on käyttänyt toisten lumoamiseen. Karma voi tulla paljon myöhemmin, jolloin ihminen on jo vapautunut sukupuolimagian harjoittamisesta; karma on jäänyt vielä sovittamatta. Ilmeisesti mainitut syyt olivat tulleet esille PE:n omissa okkulttisissa tutkimuksissa. Muitakin karmallisia syitä lienee erilaisten syöpien taustalla; ihmiskunnan tai kansan joukkokarma voisi hyvinkin olla tällainen syy.

Diabeteksessa ihminen haima ei eritä riittävästi insuliinia, minkä johdosta sokeriaineenvaihdunta häiriintyy. Taudin karmallinen tausta voi PE:n mukaan olla liian voimakas katkeruus jossakin aikaisemmassa elämässä. Tämä katkeruus on uppoutunut tunneruumiista eetteriruumiiseen ja jäänyt sinne karmallisena siemenenä vaikuttamaan.
Ihminen on jo voinut voittaa taipumuksen katkeruuteen, mutta katkeruuden karma ei ole vielä tyhjentynyt. Ihmisen sielun ja ruumiin välillä on siis hyvin läheinen vastaavuus.
PE:n aikana oli yleinen keuhkotauti (ilmeisesti hän tarkoitti tällä tuberkuloosia), jonka okkulttinen tausta vahvistaa edellä kuvattua analogiaa, yleisemmin vastaavuuksien lakia. PE:n mukaan keuhkotaudin sielullinen syy on kiihkomielisessä idealismissa, jossa tasapaino järjen ja tunteen välillä on päässyt järkkymään. Se voi johtaa fanaattisuuteen, ruumiin halveksuntaan ja jopa itsensä kiduttamiseen, joka keskiajalla oli varsin yleistä. PE sanookin, että se johti Euroopassa miltei keuhkotautiepidemiaan.

PE mainitsee myös, että ”heikkojen hermojen” ja yleisemminkin mielenterveyden järkkymisen taustalla on materialistinen elämänkäsitys ja -käytäntö. Näyttää siltä, että materialistinen maailmankatsomus on tieteen voittokulun myötä PE:n ajoista edelleen vahvistunut, samoin käytännöllinen materialismi, jota länsimäisen elämäntapa pitkälle edustaa.

Steinerin karmatutkimuksia

Rudolf Steiner puhui viime vuosisadan alusta alkaen jälleensyntymisestä ja karmasta yleisellä tasolla. Varsinaiset karmaesitelmät hän piti viimeisinä elinvuosinaan; niissä hän tarkasteli useiden yksilöllisyyksien inkarnaatioita. Monet näistä olivat hänen aikansa tunnettuja henkilöitä, osa Steinerin henkilökohtaisesti tuntemia. Esitän seuraavassa joitakin poimintoja Steinerin jälleensyntymistä koskevista opetuksista.

Voisi ajatella, että esimerkiksi jossakin elämässään matemaattisesti lahjakas henkilö olisi matemaattisesti lahjakas myös seuraavassa elämässä. Kyky ikään kuin vain kehittyisi eteenpäin. Steinerin mukaan tämä on erehdystä: ulkoiset kyvyt eivät periydy sellaisenaan seuraaviin elämiin, ne tulevat esiin muuntuneessa muodossa. Itse asiassa lahjakas matemaatikko on seuraavassa elämässä huono matematiikassa. Tällä voivat lohduttautua monet, joille matematiikka on ollut koulussa vaikeaa. Poikkeuksen tästä säännöstä tekee matemaatikko, joka kuolee nuorena. Tässä tapauksessa hänen matemaattinen lahjakkuutensa ei päässyt täyteen kukkaan. Seuraavassa elämässä hän sitten voi jatkaa kykynsä kehittämistä eteenpäin.

Steiner toteaa, että ihmisen sisäisestä kutsumuksesta nouseva ammatti ja siinä kehitetyt kyvyt ja taipumukset siirtyvät seuraavaan elämään siten, että ne muovaavat ihmisen
fyysis-eetteristä olemusta. Esimerkiksi matematiikan taito voi siten näkyä esimerkiksi näön erityisenä kehittymisenä. Kielellisesti lahjakkaan ihmisen kyky ei sekään periydy mutta mahdollistaa objektiivisemman arvostelukyvyn myöhemmissä elämissä.

Steiner esittää säännön, jonka mukaan ihmiset inkarnoituvat ryhminä. Tämä on tietysti luonteva ajatus, koska kuinka muuten karmalliset tilit yksilöiden välillä voisivat tasoittua? Elämä kuoleman ja uudelleen syntymisen välillä on huomattavasti pidempi; siellä on mahdollista olla kosketuksissa eri rytmissä kulkevien ihmisten kanssa, mutta ei maan päällä. Joka tapauksessa aikalaisuudella on tärkeä sisäinen merkitys inkarnaatiosta toiseen. Ehkä tämä vielä korostuu henkisiin liikkeisiin kuuluvien ihmisten kohdalla.
Steiner antaa varsin merkillisen tiedon uneen liittyen: joka kerta nukkuessamme käymme läpi kaikki menneet inkarnaatiomme ensimmäisen minän ilmenemiseen asti! Kaiken menneisyydessä kokemamme kanssa tulemme sitten aamulla takaisin nykyiseen persoonallisuuteemme. Tälle en ole löytänyt muualta vahvistusta.

Lopuksi

Teosofeina uskomme jälleensyntymiseen. Miksi meidän sitten pitäisi tietää aikaisemmista elämistämme? Ei meidän tarvitsekaan tietää. Mitä väliä sillä, on olemmeko olleet faaraoita vai torikauppiaita? Persoonallisuuttamme toki hivelisi saada tietää jotakin hienoa menneisyydestämme. Ja kuitenkin vain sillä on merkitystä, mitä olemme henkisinä, sisäisinä ihmisinä.

Kuinka karmaan pitäisi sitten suhtautua? Kuinka karman voisi voittaa? Persoonallisuus meissä hieman pelkää karmaa, koska tiedämme, että se voi merkitä kärsimyksiä.

Karmalla on helposti vivande jostakin ikävästä, jota emme oikeastaan haluaisi omalle kohdalle sattuvan. Kenties karman voisi nähdä ystävänä, joka voi auttaa meitä luopumaan itsekkyydestämme. Siihen vain ei ole kovin helppo päästä, koska persoonallisen onnen kaipuu on syvällä meissä. Tässä on hyvä muistaa PE:n opetus, jonka mukaan karmaa ei välttämättä tarvitse kärsimällä tasapainottaa. Voimme voittaa karman kiinnittämällä huomiomme hyvään, tuomalla rakkautta maailmaan. Tämä on sopusoinnussa Buddhan mietelauseen kanssa, joka mielestäni sisältää karman voittamisen neuvot hyvin kauniilla tavalla:
”Luopua kaikista pahoista teoista, aikaansaada kaikkea hyvää, puhdistaa sydämensä — tämä on Buddhain ainainen ohje.”

Lähteitä

Barker, A.T. (1933). Viisauden Mestarien kirjeitä. Filosofiset ja tietopuoliset opetukset ym. Mystica.
Blavatsky, H.P. (1954). Teosofian avain. Ruusu-Risti.
Ervast, Pekka (1979). Karma ja sairaudet. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry.
Ervast, Pekka (1990). Jälleensyntymisen mysteereitä. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry.
Ervast, Pekka (2003). Elämää kuoleman jälkeen. Ruusu-Ristin kirjallisuusseura ry.
Krohn, Sven (1989). Ydinihminen. Arator.
Rinpoche, Khenchen Thrangu. Buddhaluonto ja buddhuus mahayanan ja vajrayanan näkökulmasta.
Intenet <http://www.nic.fi/,sherab/buddhaluonto.htm>. Sivulla vierailtu 23.7.2008.
Steiner, Rudolf (1994). Kohtalon yhteyksiä I. Suomen Antroposofinen liitto.
Steiner, Rudolf (2005). Kohtalon yhteyksiä, osa II. Suomen Antroposofinen liitto.
Steiner, Rudolf (2006). Kohtalon yhteyksiä, osa IV. Suomen Antroposofinen liitto.
Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Teosofi-lehdessä 1/2009.