Artikkeli: Yhteistyö – aikamme henkinen haaste

Anne Paalo

Kolmas Pekka Ervast -seminaari pidettiin Espoon Hanasaaressa helluntaina toukokuussa. Paikkana Hanasaari on erinomainen, mutta ajankohta kesän kynnyksellä ei ollut paras mahdollinen.

Ehkä professori Reijo Wileniuksen sanoma, että Pekka Ervast voisi nyt yhdistää henkisesti suuntautuneita ihmisiä Suomessa, kun tarvitaan kaikkien tahojen yhteistyötä, oli kuvaavaa seminaarin hengelle. Alustusten pitämiseen ja työryhmien johtamiseen osallistuivat ruusuristiläiset, kristosofit, antroposofit ja teosofit sekä muutamat yhdistyksiin kuulumattomat. Älyllistä tarjontaa täydensivät taiteelliset esitykset. Kuultiin upeaa yksinlaulua ja kiehtovia eurytmia-esityksiä. Seminaarin yhteydessä oli Timo Toikan kokoama Pekka Ervast -näyttely, joka kuvasi Pekka Ervastin elämänkaarta. Näyttelylle soisi pysyvämpää sijoitusta. Erittäin tuotteliaana kirjailijana Pekka Ervastista kertovaa näyttelyä voisi tarjota jollekin kirjastolle.

Avauspuheen piti Leena Sippola. Hän korosti ihmiskunnan heräämisen henkisesti olevan minuuden heräämistä. Ihminen hylkää materialismin käytännössä ja teoriassa. Hän aavistaa olevansa kuolematon olento. Hänessä herää pyrkimys hyvään, ei voi olla vain itsellensä kaikki kaikessa, täytyy ottaa huomioon myös muita. Hyvä kysyä neuvoa jo tienkulkijoilta, näistä eettisistä ja henkisistä kulkijoista ei ole puutetta. Opettaja ei kulje tietä etsijän puolesta, etsijä vastaa itse kaikesta.

Timo Eränkö kertoi professori Heikki Kirkisen sanoneen, että uudet ongelmat ovat taloudellisia, moraalisia ja eettisiä arvoja. Suuret maailman uskonnot ja globaali maailman etiikka, onko se tulevaisuudessa mahdollista. Arvomaailmaamme hallitsevat aineelliset arvot, ja taloudelliset arvot ovat ristiriidassa henkisten arvojen kanssa. Taloudelliset arvot luovat sotia ja ovat vakava uhka luonnolle.

Uusia aseita halutaan kokeilla, ihmisyyttä ja veljeyttä tallataan Etelä-Euroopassa. Kulttuurimme on arvoinvalidi. Urho Kekkonen sanoi usein, että vaikka Suomi on puolueeton, niin sodan ja rauhan asiassa ajamme aina rauhan asiaa. Ihmiskunnan suurina auttajina Eränkö luetteli Fransiskus Assisilaisen, Martin Luther Kingin, Leo Tolstoin, H.P.B:n, Pekka Ervastin ja Rudolf Steinerin. Myös suurmiehemme Snellman, Topelius ja Lönnrot edustivat elämäntyössään etiikkaa ja henkisyyttä.

Sodalla ei ole muuta järkevää päämäärää kuin kieltää itsensä. Sota on kallio, johon kristilliset periaatteet ovat surkeasti haaksirikkoutuneet. Sodassa kaatuminen on sankariteko, jota ylläpidetään pyhin rituaalein. Ihmisen kohtalo ei ole ennalta määrätty, hän päättää siitä itse. Ihmisellä on vapaus päättää onko hän ihmisen puolesta vai ihmistä vastaan. Vapaus on vastuun kääntöpuoli.

Toimiessaan moraalisesti oikein, ihminen on esimerkki muille. Hyvän juurruttaminen ihmiskuntaan on Jeesuksen nimittämä hapatus. Jeesuksen etiikassa viha ei koskaan lakkaa vihalla, vaan rakkaudella. Viha on sielun rikos. Ihmiskunnan kollektiivisessa sielussa käy valon ja pimeyden taistelu.

Gandhi on sanonut ihmisen elämän päämäärän olevan hyvän voittaminen. Etiikka on yhteistä koko ihmiskunnalle. Moraali on keino, totuus päämäärä. Oikea toiminta on kaiken testi. Rajoitukset ja esteet koskevat ennenkaikkea asenteitamme. Kaikkien olentojen varsinainen minä on identtinen Jumalan kanssa. Yksilön ja yhteisön jokapäiväinen kehitys keskittyy moraaliin. Mahatma Gandhi toimi hindulaisuuden, kristillisyyden ja islamin yhteenliittäjänä.

Martin Luther King sanoi, että viha on yhtä vahingollista vihaajalle kuin sille, jota vihataan. Kalevala on Euroopassa mysteerioteos ja siinä hengessä sitä tutkitaan. Kristinuskon perusopit löytyvät Vuorisaarnasta. Köyhyys ei ole sama kuin kurjuus, vaan sydän luopuu vapaaehtoisesti. Oikeamielisyys ja armeliaisuus – mitä oikeudesta tuleekaan ilman rakkautta. Älä suutu, älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas.

Rinnakkaisseminaarit

Alustusten jälkeen ihmiset jakaantuivat rinnakkaisseminaareihin, joista jokaisella oli oma teemansa. Kaikissa ryhmissä oli keskustelu vilkasta, ainoa poikkeus oli Leena Sippolan vetämä retriitti. Se tarkoittaa syrjään tai sivuun vetäytymistä.

Maria Sannamo

Anteeksiantaminen ja henkinen kasvu

Maria Sannamo on toiminut opinto-ohjaajana Snellman-korkeakoulussa. Hän veti ryhmää, jossa teemana oli anteeksiantaminen ja henkinen kasvu. Hän kertoi kuinka ollessaan opetusministeriön työryhmän sihteerinä hänen tekemänsä raportti oli erään ihmisen mielestä täysi nolla.

“Minussa syntyi valtava viha. Matkani varrella oli roomalaiskatolinen kirkko ja menin sinne itkemään. Minussa heräsi loukattu ylpeys ja hillitön vihan tunne. Silmäni asettuivat valtavaan Kristus-hahmoon ja kuulin sisälläni raamatunlauseen: niinkuin te annatte anteeksi veljillenne, niin Jumalakin on antava anteeksi teille… Siinä minulla oli rauhoittumisen hetki. Se oli ensimmäinen aavistava kokemus eteerisen Kristuksen kohtaamisesta. Kokemus ihmisen mahdollisuudesta valita viha tai vapautuminen. Ostin kauppatorilta ruusun ja vein sen tälle virkamiehelle ja myönsin, että raportti on huono ja kysyin, mitä voisin tehdä. Siitä alkoi ystävyytemme”, kertoi Maria Sannamo.

Loukattu ylpeys istuu ihmisen eetteriruumiissa, siellä on vanhaa velkaa eli karmaa. Vuorisaarnan kanssa työskentely tuo voimaa, jolla eteriteettiä voi puhdistaa. Sergei Prokojeffin kirjan keskeinen ajatus on: Anna anteeksi meidän velkamme kuten mekin olemme antaneet anteeksi heille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Nyt eletään viidettä Atlantiksen jälkeistä aikaa. Siihen kuuluu ihmisen minän problematiikkaa. Ihmisen tarve kokea ja näyttää oma itsensä, välittämättä kenestäkään muusta. Minän ja sinän problematiikka, miksi on niin vähän todellista kohtaamista. Puhutaan pahaa, syyllistetään kanssaihmisiä, on vaikeaa olla veljellinen sosiaalisen elämän kohtaamisissa.

Anteeksiantaminen herättää kysymyksen: syyllinen vai syytön? Ollaan roomalaisen oikeuden alueella, toista rangaistaan ja toinen vapautetaan. Syyllinen, jolle minä annan anteeksi hänen tekonsa. Onko se ylipäätään mahdollista ihmiselle?

Elämänkaariseminaareissa huomaa, että ihmisillä on vaikeuksia katsoa kaikkia tekojaan. Elämässä on monia hukkaan menneitä vuosia. Mistä tulee voima antaa itselle anteeksi. Korkeampi minä antaa anteeksi alemmalle. Tasavertaisuus, siinä lupaus miksi antaa anteeksi: te annatte anteeksi veljillenne niin kuin Jumala antaa… Minussa on ollut kutsu, että joku käyttäytyy minua kohtaan näin, jotta oppisin jotakin.

Usein puuttuu aito vuorovaikutus syyllisen ja syyttömän välillä. Miksi toinen osapuoli teki mitä teki, ehkä syy oli inhimillinen ja myös minua puhutteleva. Varsinkin sotatilanteissa, kuten nyt serbit ja albaanit, aito vuorovaikutus on melkein mahdotonta. Jos vuorovaikutus onnistuisi, voisi selvitä mikä karma tai syy on tuolla toisella. Eikä ole aina hyvä laittaa sille, joka on menettänyt paljon, sitä taakkaa, että kun antaa anteeksi… Ulkoiset rauhanneuvottelut eivät johda todelliseen anteeksiantamiseen. Ne ovat eräänlainen vallankäytön väline, vähän samaa kuin rauhaan pakottaminen.

Eurooppaan ja myös Suomeen tuli toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisia kveekareita järjestämään työleirejä eri kansalaisuuksien välille. Kun ihmiset tapaavat toisensa arjessa ei kenenkään maaperällä, he alkavat ymmärtää toisiaan. Näin syntyi Viittakiven opisto. Myös Dalai Lama puhui viime juhannuksena Suomessa vuorovaikutuksen tärkeydestä ja sanoi sen olevan tärkein ase maailman rauhaan.

On kyvyttömyyttä mennä pyytämään anteeksi. Se on valtavan kilvoittelun aihe. Ihminen ei ole aina edes tietoinen, että on loukannut toista. Ollaan niin herkkiä sille, miten toiset käyttäytyvät meitä kohtaan. Joskus ihmisestä tuntuu, ettei ole ikinä antanut mitään anteeksi. Vuosien kuluttua voi tulla vihanaalto, vaikka on teoriassa opiskellut anteeksiantoa kymmeniä vuosia. Jospa joskus saisi kokea sen vapauden tunteen ja totuuden, joka vapauttaa.

Meitä loukataan niin kauan kuin suostumme loukattaviksi. Persoonalliset loukkaukset vielä kestää, mutta kun tulee loukkauksia aatteellisella tasolla, se on tosi vaikeaa. Siinä koko olemassaolo mitätöityy, siitä syntyy pyhä viha.

Pirjo Aalto:

Passiivinen vastarinta muutoksen tekijänä

Gandhi, Martin Luther King ja Dalai Lama, joka haluaa säilyttää tiibettiläisen kulttuurin, ovat esimerkkejä tästä. Dhammapada ja Tao Te King ovat eepoksia asiasta. Kysymys on 4. käskystä: Älä ole pahaa vastaan. Paha syntyi Lemurialla, kun sukupuolivoimat syntyivät. Atlantiksella saimme asuurat ja ahrimanit opettajiksi. Ensimmäinen sota Atlantiksella tapahtui fyysisellä tasolla valkoisten ja mustien maagikkojen kesken. Toinen kun Valkoinen veljeskunta antaa meidän käydä näkymätöntä sotaa itseämme vastaan. Kolmas sota antoi luvan taistella ahrimaanisia voimia vastaan. Jeesus opettaa käymään sotaa Lusiferia vastaan: Älä sodi, älä ole pahaa vastaan.

Kirsti Elo:

Rakkaus – parantaja

Ikuinen Äiti oli taas uinunut seitsemän vuorokautta, ei ollut aikaa, ei paikkaa, ei syytä. Tulee ensimmäinen sykli, syntyy maailmankaikkeus, isä tulee mukaan. Sitten isä ja äiti ovat yhdessä kaikessa ilmenneessä.

Tiibetin kielessä on seitsemän sanaa rakkaudelle, alinta on kahden metallin välinen vetovoima. Korkein on perimmäistä ikävää ja se ilmenee Jumalan, totuuden etsimisenä, ikävänä yhteisille alkulähteille.

Henkinen rakkaus ei ole erillisyyttä, se vapauttaa, antaa vapauden partnerille kasvaa ihmisenä. Mestari ja oppilas on todellinen rakkaussuhde; oppilas vapautuu itsensä kehittämiseen ja kasvamiseen. Sisarsielut, kaksi sielua, voivat olla magneettisesti niin samaa värähtelyä, että syntyvät aina yhteen ja nämä voimat yhdistettynä saavat paljon aikaan.

Rakkaus parantavana voimana parantaa koko yhteisön. Rakkaus ei ole ominaisuus, se on kaikkien voimien yläpuolella oleva laki. Todelliset rakkaussiteet eivät katkea, vaan siirtyvät elämästä toiseen.

Kauno Mannonen:

Kalevala avaimena henkiseen tiedostamiseen

Miksi ulkomaalainen kiinnostuu Kalevalasta? Samasta syystä kuin suomalainenkin. Hän on löytänyt Kalevalan sisäisen, syvemmän, jumalaisen elämänviisauden eli teosofian. Kalevala avautuu kyllä suomalaisille eepillisenä, lyyrillisenä sekä draamallisena kaunokirjallisena tuotteena, mutta tieteellinen Kalevala-tutkimuskin vasta aavistelee sen jumalaista sanomaa. Nykyään (onneksiko) ei kouluissa juurikaan lueta Kalevalaa. Opettajat jo omana kouluaikanaan tympääntyivät niin tähän “pakkopullaan”, etteivät enää halua sitä samaa oppilailleen syöttää. Kuitenkin erään ruusu-ristiläisen opettajan oppilaat vielä vanhempina muistelivat, kuinka Kalevalatunnit olivat kaikista mielenkiintoisimpia ja antoisimpia tunteja koulussa. Näin olisi, kun osattaisiin avata Kalevala oikeilla avaimilla. Suomen kielikin, kun sitä opitaan ymmärtämään paljastaa suomalaisten tietäjien siihen kätkemiä viisauksia; kuten viis’astumisen ja viis’astelun eron ja merkityksen. Eräs veli kertoi hänen kotikielenään olleen Marinkielen. Ja kun hän joutui opettelemaan kirjakieltä, oli kuin olisi kuin opetellut puujaloilla kävelemään. Marin kielessä sanan päätteillä ilmaistiin tunnetta ja siksi se oli koko’naisvaltaisempaa ilmaisua.