Pääkirjoitus: Ruusu-Risti 3/2010

Jarmo Anttila

Uskomaton hellekesä helli meitä kylmän Pohjolan asukkaita yli kuukauden ajan. Ruusu-Ristin kesäkurssitkin saimme viettää Jyväskylässä helteisissä merkeissä. Kurssikirjamme Pekka Ervastin Laki vaiko evankeliumi käsitteli niitä muutoksia, joita ihmiskuntaan on tullut Jeesus Kristuksen työn jälkeen. Yksi keskeinen tekijä Ervastin mukaan on se sisäinen ristiriita, jota jokainen ajatteleva ihminen tuntee tässä kristillisessä kulttuurissa. Edellisen kulttuurikauden kreikkalais-roomalaisen kulttuurin ihmiset olivat sisäisesti ehjempiä. He olivat mitä olivat täydesti, tuntematta sisäistä ristiriitaa. Nykyisen ihmiskunnan tietoisuuden tilaa kristillisessä kulttuurissa kuvaavat hyvin Goethen Faustin sanat: ”Kaks’ sielua mun rinnassani asuu. Toinen tahtoo taivaisiin ja toinen maahan halajaa”.

Me näemme korkean ihanteen, mutta persoonallisuutemme – ego – tahtoo aistien ja itsekkäiden pyyteiden tyydytystä. Tämä saa aikaan meissä kristillisin termein ilmaistuna synnintunnon. Mitä enemmän kehitämme omantuntomme herkkyyttä, sitä paremmin voimme havaita omat heikkoutemme ja puutteellisuutemme. Kristuksen täydellisyys läpäisi ihmiskunnan ja meidän on yhä helpompi nähdä se täydellisyys, joka on asetettu mitaksi, mutta se myös lisää omantunnon tuskaa. Ken tietoa lisää, hän tuskaa lisää.

Toinen keskeinen piirre tässä kristillisessä kulttuurissa on ollut alkuseurakuntien jälkeen lähes täydellinen tietämättömyys henkisestä todellisuudesta. Edellisissä kulttuurikausissa oli jokaisella tiedossa, että ihminen saattoi saada tietoa henkisestä todellisuudesta, kuolemasta, enkeleistä, deevoista, luonnonhengistä ja jumalista pyrkimällä mysteereihin oppilaaksi – tai, kuten Intiassa vieläkin tehdään, menemällä jonkun gurun oppilaaksi. Se tosin näyttäisi olevan aikamoista arpapeliä nykyisin sen perusteella, mitä olen heistä saanut tietoa. Vanhat mysteerilaitokset olivat todellisia henkisen tiedon lähteitä, mutta vähitellen nekin rappeutuivat ja loppuivat.

Voimme nähdä näiden vanhojen mysteereiden perillisiä Euroopassa toimineiden munkki- ja ritarijärjestöiden historiassa. Graal-tarut, temppeliherrat, kataarit, rosenkreutzilaiset, vapaamuurarius ja nykyaikainen teosofia, antroposofia ja ruusuristiläisyys pyrkivät välittämään tuon henkisen tiedon mysteerioperinnettä tänä päivänä.

Joka tahtoo syvemmin perehtyä näihin virtauksiin, hän hankkikoon Manfred Schmidt-Brabantin ja Virginia Seasen kirjan Kristinuskon salaisuudet – Vanhat ja uudet mysteerit. Saatuani tuon kirjan käsiini ahmaisin sen suurella nautinnolla ja ilolla. Mielestäni siinä on paljon sellaista, mikä tukee Pekka Ervastin ajatuksia, mutta myös jotain uutta ja mielenkiintoista. Suosittelen kirjaa kaikille totuudenetsijöille lämpimästi. Kirja on Antroposofisen liiton kustantama ja sitä saa ainakin Aatmasta. Se täydentää hienosti Ervastin Laki vaiko evankeliumi -kirjan sisältöä tuoden esiin Uuden Liiton mysteeriotien muutoksia.

Kesäkursseilla piti jäsenemme Antti Savinainen esitelmän Viisauden Mestarit – tarua vai totta. Hän on tutkinut Viisauden Mestareiden kirjeitä, joita 1800-luvun lopulla tuli Kuthumilta ja Moryalta teosofeille. Kirjeethän jakautuvat filosofisiin ja tietopuolisiin opetuksiin sekä oppilaana oloon (koeaika ja tseelakausi). Esitelmässä tuli esiin, että Viisauden Mestareiden lausunnot joistakin tieteellisistä, lähinnä fysiikan laeista eivät nykytiedon valossa pidä paikkaansa. Sen sijaan heidän eettiset opetuksensa ovat korkeatasoisia.

Itselleni heräsi tästä ajatus: Minkä ihmeen takia he ovat esittäneet kommentteja tieteen teorioista, jos ne ovat vääriä? Tosin nyt tiedekin vaihtaa käsityksiään tämän tästä, mutta mielestäni jo nimitys Viisauden Mestarit antaisi edellytykset olla kommentoimatta. Jos heillä ei ollut lupaa esittää mitään, mitä tiedemaailmassa ei jo tiedettäisi, niin miksi sitten sanoa mitään? Vastaavaa ilmiötä ihmettelin aikanaan Esko Valtaojan ja Kari Enqvistin kohdalla, kun he varsin kevyesti ja hatarasti kommentoivat Pekka Ervastia, Rudolf Steineria ja H. P. Blavatskya. Jotenkin heidän tieteellinen arvonsa latistui.

Jo aikanaan, kun Mikael Niinimäki julkaisi kirjan Teosofian juuret, käytiin kiistaa Blavatskyn teksteistä. Hyvä vasta-argumentti on, että jos tiede ei hyväksy lähteiksi kirjoituksia, joita länsimailla ei tunneta, ja tunnettujen lähteiden lainaaminen on plagiointia, niin mitä sitten voi kirjoittaa?

Mutta, kuten sanotaan, totuus ei pala tulessakaan. Noudattakaamme Buddhan neuvoa, ettemme usko mitään, mitä hän tai joku muu korkea opettaja on sanonut, ellei oma järkemme ja omatuntomme sitä hyväksy. Tämä koskee tietysti myös esim. Pekka Ervastin, H. P. Blavatskyn ja Rudolf Steinerin opetuksia.

Näin minulle opetettiin, kun tulin Ruusu- Ristiin. Voimme löytää ristiriitaisuuksia, kirjoitusvirheitä yms. kaikilta, puhumattakaan ns. pyhistä kirjoista kuten Raamatusta. Viisauden Mestaritkin sanoivat, etteivät he ole kaikkitietäviä varsinkaan ollessaan päivätietoisuudessaan. Henkisen kehityksen portaat ovat pitkät, mutta tuhannen virstan matka alkaa yhdessä askeleella. Olkoon tämä kannustus ja lohtu meille kaikille.

Käykää sienimetsässä ja nauttikaa luonnon antimista!