Pääkirjoitus: Ruusu-Risti 3/2023

Jarmo Anttila

Kesän kohokohtia minulle olivat tietysti Ruusu-Ristin kesäkurssit Jyväskylässä ja YTR:n kesäseminaari Kreivilässä. Jyväskylä tarjosi tutut puitteet kesäkursseille jälleen kerran. Kurssikirjana oli Pekka Ervastin Pahan voittaminen, josta käytiin nyt läpi kuusi viimeistä lukua. Kirja on varsin sisältörikas ja aika vaikeakin ymmärtää. Pahan ongelma on maailmassa varsin todellinen ja sitä meidät on kutsuttu ratkaisemaan. Meidät on todella pantu käymään hyvän ja pahan tiedon koulua, kuten Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan. Paavalihan määritteli meidän elämäämme taisteluksi, mutta ei lihaa ja verta vastaan, kuten niin usein luulemme. Onhan historiankirjoituksemme lähinnä jonkinlainen sotien päättymätön luettelo, jossa voittajat ovat sankareita ja häviäjät pahoja.

Paavalin mukaan taistelumme on todellisuudessa pahuuden henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan (Efesolaisille 6:10-13). Tässä hän nimeää muutamia enkelihierarkioita, kuten arkhai ja eksousiai, hallitukset ja vallat, kuten kreikankielinen alkuperäinen teksti sanoo. Ruusuristiläisessä teosofiassa puhumme yleensä lusifereistä, ahrimaneista ja asuroista, eli enkeleiden, arkkienkeleiden ja arkhaiden luokkaan kuuluvista hierarkioista. P.E. toteaa Ihmisen synty -kirjassa, että yhdeksästä tunnetusta enkelihierarkiasta seitsemän on tavallaan tekemisessä pahan kanssa meidän näkökulmastamme. Ne ovat siis niitä itsekkyyden, himojen, halujen ja julmuuden voimia meissä, joita vastaan meidän tulisi olla hereillä ja valppaina. Kuinka usein me emme osaa, jaksa tai edes huomaa joutuvamme niiden valtaan. Ulkoiset sodat ovat vain heijastusta näiden sisäisten voimien kamppailusta meissä. Siinä on meidän todellinen Kurukshetran taistelu ja pyhä sota, Jihad.

Kuinka siis voimme tuon taistelun voittaa? Jeesus antoi ohjeen, ettei meidän pitäisi olla pahaa vastaa. Tämä on vaikea asia meille. Pahaa vastaan pitää taistella ja pahan tulee saada palkkansa eli rangaistuksen. P.E. toteaa Jeesuksen salakoulu -kirjassaan, että niin kauan kuin on mielestämme oikein rangaista pahantekijää, on parempi, että häntä rangaistaan, kuin että ihmiskunnan oikeustaju kärsii. Jeesuksen ohje on paljon syvempi ja siten myös vaikeampi ymmärtää. P.E. sanoo: Te sanotte ihmistä, joka teitä kiusaa, pahaksi, te sanotte kärsimystä ja onnettomuutta pahaksi. Niin kauan kuin te sydämessänne sanotte niitä pahoiksi, älkää niitä vastustako, vaan alistukaa. Te opitte silloin pyyhkimään mielestänne sanan ”paha”, opitte näkemään pahassa hyvän ja valmistaudutte kykeneviksi voittamaan pahan. Tämä ohje on niille, jotka tahtovat olla Jeesuksen opetuslapsia. Se on P.E:n mukaan kristinuskon kulmakivi ja samalla meidän kompastuskivi. Onhan toki jo Buddhakin ohjeistanut seuraajiaan pahan vastustamattomuuteen. Ohjeen älyllinen ymmärrys edellyttää karman lain ymmärrystä. Sen noudattaminen sydämestä lähtevänä voimana, jota ei tarvitse edes pohtia, tarkoittaa, että ihminen on päässyt Kristuksen yhteyteen. Meissä jokaisessa on tuo sisäinen Kristus, jumalkipinä, jonka mukaan meidät on luotu, mutta syvälle on kätketty tuo helmi mielemme peltoon. Emme voi voittaa pahaa alemman minän, persoonallisuutemme avulla, vaan meidän tulee päästä korkeamman minän yhteyteen ja siitä vielä Korkeamman itsen yhteyteen. Siksi on paradoksaalisesti oikein sanoa, että vain Kristuksen kautta ja avulla voimme pelastua ja voittaa pahan.

YTR-seminaari Kreivilässä oli monien vanhojen ystävien iloinen jälleennäkeminen ja uusien kohtaaminen. Kreivilä otti meidät taas ystävälliseen auraansa tarjoten niin ruumiin kuin hengenkin ravintoa. Teemana oli Mitä seuraavaksi? Näin voimme hyvin kysyä ja nytkin alkoi soida mielessäni Georg Otsin Muuttuvat laulut, jossa hän laulaa, muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan voi viedä huomispäivän tie. Hän sai nähdä virolaisena toisen maailmansodan kauhut, saksalaisten ja venäläisten miehitykset, kyyditykset Siperiaan ja elää kommunismin valheen alla. Itsenäistä Viroa hän ei saanut nähdä.

Me olemme saaneet kokea maailmanlaajuisen pandemian ja nyt sitten sodan synkät kasvot Euroopassa. Meitä uhkaa ilmaston lämpeneminen ja nyt lintuinfluenssa. Lintuja kuolee tuhansittain ja pelätään, että se muuntuu ja leviää ihmisiin. Mitä kaikkea huomispäivä onkaan meille varannut? Mitä kuuluukaan karmamme ehtymättömään laariin, niin hyvässä kuin pahassa. Minä en ole peloissani enkä edes huolissani. Se ei meitä auta. Teot ratkaisevat, mutta epäilen suuresti meidän kykyämme tuhota tämä planeetta. Luonnon kyky parantaa itsensä on taas aivan uskomaton, jos vain sallimme sen.

Olen ”uskovainen”, uskon suureen jumalaiseen suunnitelmaan, suureen seikkailuun, kuten Pekka Ervast. Toki sitä voi kutsua myös Jumalaiseksi komediaksi, kuten Dante sanoi. Ei meidän tarvitse kulkea synkkinä ja murheen murtamina ympäriinsä, koska se ei auta mitään. Ihmiskunnan henkinen kasvatustie on muuttunut vuosituhanten vieriessä. Ennen piti irtaantua ruumiistaan ja hierofantin tai gurun johdolla kulkea henkisessä maailmassa, voidakseen nähdä perimmäisiä henkisiä totuuksia. Nyt tie kulkee myötätunnon ja rakkauden kautta uudestisyntymiseen, jotta voimme sanoa, en minä vaan Kristus minussa. Tämäkin tie on pitkä ja vaivalloinen. Mutta se on myös turvallinen. Sairaudet ovat karman keino palauttaa luonnon tasapaino.

Rauhaa ei tule maailmaan niin kauan kun itse kannamme vihaa, kostoa ja väkivaltaa mielessämme. Mutta voimme toki unelmoida kuten John Lennon ja todeta iloksemme ettemme ole ainoita vaan tämä joukko kasvaa koko ajan.