JULKAISUT

Pääkirjoitus: Ruusu-Risti 4/2022
Jarmo Anttila
Kirjakauppa Aatma palveli totuudenetsijöitä yli kolmekymmentä vuotta. Kauppaa piti aluksi Pekka Okko ja sitten Seppo ja Pirjo Aalto aina tämän vuoden kesään saakka. Kauppa tarjosi palvelujaan totuudenetsijöille laidasta laitaan, uskonnoista tieteeseen, filosofioista mytologioihin, new agesta muinaisuuteen. Kauppa oli ennen kaikkea esoteeriseen kirjallisuuteen perehtynyt ja teosofia, ruusuristiläisyys, antroposofia ja kristosofia olivat Aatman erikoisalaa. Kirjanostomatkat venyivät usein pitkiksi keskusteluiksi ajan ilmiöistä, kirjoista ja tapahtumista ja olivat mieltä virkistäviä. Heillä oli erityinen rakkaus Pekka Ervastin sanomaan ja kirjoihin. Ruusu-Risti kiittää heitä menneistä vuosista kirjojen ja teosofisen sanoman uskollisesta levitystyöstä. He jatkavat valistustyötään Aatman toimiessa kustannusliikkeenä.
Aatman ensimmäinen pitäjä Pekka Okko toimi kristosofisen työn parissa ja oli täten tietysti Pekka Ervastin vankkumaton kannattaja. Tämä ei estänyt häntä tekemästä yhteistyötä yli rajojen. Hänen tärkein työnsä oli Pekka Ervastin tuotannon kerääminen ja tallentaminen digitaaliseen muotoon. Hän oli tuon jättiurakan päätoiminen tekijä ja tallentaja. Saamme olla siitä hänelle kiitollisia. Hän lähti taivasmatkalleen lokakuun alussa.
Kirjakauppa Aatman tarina sai onnellisen lopun koska työlle löytyi jatkaja ja kirjoille uusi koti. Tuota perintöä vaalimaan astui Reetu Viherkivi ja kirjakauppa Aioni. Kauppa tahtoo palvella meitä kaikkia esoteerisen kirjallisuuden tutkijoita ja sen löytää Helsingistä Kasarminkatu 16. Toivotamme onnea uudelle yritykselle ja paras onnen toivotus on asioida siellä ostoksilla.
Turun yliopiston tutkijat Maarit Leskelä-Kärki ja Antti Harmainen ovat toimittaneet kirjan Uuden etsijät, salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria 1880-1930. Kirja tuo esiin tuon ajan monia kulttuurin edustajia, jotka saivat inspiraatiota teosofiasta, antroposofiasta, ruusuristiläisyydestä ja spiritualismista. Kirjassa ei ole monia uusia henkilöitä, joista en olisi kuullut ruusuristiläisiltä veljiltä jo 1970-luvulla, liityttyäni silloin järjestöön. On hyvä, että asia on akateemisten tutkijoiden toimesta tuotu julki. Nina Kokkisen Hengen aarteet, esoteerisuus Suomen taidemaailmassa 1890-1950, joka tuli julki jo vuotta aiemmin upean taidenäyttelyn kera Villa Gyllenbergissä, liittyy samaan teemaan.
Uusin esitys esoterian historian tiimoilta Suomesta on Ukko Tornin ja Rikhard Larvannon dokumentti Huntu, joka sai ensi-illan 12.11.2022. Siinä on edellä mainittujen tutkijoiden lisäksi moni muu esoterian harrastaja äänessä. Minäkin sain Ruusu-Ristin johtajana kunnian olla mukana. Siinä käydään läpi esoterian merkkihenkilöitä ja heistä inspiroituneita kulttuurin edustajia. Dokumentti on mielestäni ansiokkaasti tehty ja suosittelen sen hankkimista. Se on mahdollista ladata netistä.
Jos jollain on asiaa Tallinnaan, niin sielläkin on esillä mielenkiintoinen näyttely vapaamuurariuden historiasta Virossa. Näyttelyn tekijänä ja dokumentoijana on Meelis Piller, joka on ollut Ruusu-Ristinkin jäsen. Muutamat virolaiset henkilöt saivat vihkimyksensä 1920-luvulla yhteisvapaamuurareiksi Le Droit Humainin loosi no 99 Väinämössä, Helsingissä. Se oli ensimmäinen loosi Suomessa ja perustettiin 1920. Liike tuli Suomeen teosofian kautta Kyllikki Ignatiuksen ja Pekka Ervastin toimesta. Miesvapaamuurarius tuli Suomeen vasta 1922. Olihan sitä toki ollut aiemmin Ruotsin vallan aikaan, mutta Venäjän keisari Aleksanteri I kielsi sen 1822. Täten tuli itsenäisyytemme ensimmäiseksi vapaamuurariliikkeeksi juuri yhteisvapaamuurarius.
Ruusu-Risti lehti toivottaa lukijoilleen hyvää Joulua ja onnea tulevalle vuodelle.