Pääkirjoitus: Ruusu-Risti 1/2020

Jarmo Anttila

Tänä vuonna täyttää Ruusu-Risti 100 vuotta. Pääjuhla tulee olemaan varsinaisena syntymäpäivänä eli 14. marraskuuta 2020, johon ovat kaikki jäsenet ja ystävät kutsuttuja. Juhlavuoteen liittyy muitakin tapahtumia joista lehdessä tuonnempana.

Mitä kaikkea tuohon sataan vuoteen sisältyykään? Historiamme tärkein aika on ollut 1920-1934, jolloin perustajajohtajamme Pekka Ervast loi sen teosofis-ruusuristiläisen maailmankatsomuksen ja järjestömme rakenteen. Pekka Ervast (1875-1934) oli teosofisen liikkeen uranuurtaja ja alullepanija jo 1900-luvun alussa. Hän tahtoikin, että häntä pidettäisiin Helena Petrovna Blavatskyn ritarina, joka kantoi viirissään tämän värejä. Kun sitten Suomen Teosofinen Seura perustettiin 1907, tuli P.E:stä sen ylisihteeri aina vuoteen 1917. Kansainvälisen Teosofisen Seuran hajaannus oli alkanut heti H.P.B:n kuoleman jälkeen ja jatkui 1913 kun Rudolf Steiner erotettiin kannattajineen. Syynä oli Idän Tähti -liikkeen aiheuttamat erimielisyydet, jotka heijastuivat myös Suomeen. P.E. oli alusta lähtien keskittynyt teosofian ohella opetuksessaan esoteeriseen kristinuskoon. Hänen mukaansa todellinen kristinusko on Jeesuksen opetusten seuraamista. Jeesuksen opetukset ovat kiteytettynä Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnassa ja sen viidessä käskyssä. Tässä hän yhtyi Leo Tolstoin opetuksiin. Hänen omat henkiset kokemukset ja tutkimukset tekivät hänestä kuitenkin omaperäisen salatieteilijän jolla oli oma sanoma sanottavana. Hän oli tavannut useat 1900-luvun merkittävät teosofit. Kun häneltä kysyttiin, onko hän besantilainen vai steinerilainen, niin hän sanoi olevansa ervastilainen. Jo 1914 häneltä ilmestyi Jeesuksen salakoulu, kirja, jossa hän liittää teosofisen gnosiksen kristinuskoon. Tällä linjalla hän jatkoi loppuun saakka ja keskittyi kristinuskon mysteereihin. Siitä on todistuksena hänen lukuisat kirjat aiheesta. Toinen merkittävä P.E:n alullepanema työ oli Kalevalan vanhan viisauden esille tuominen. Hänen Kalevalan avain on edelleenkin se perusteos joka osoittaa, että Kalevalan runojen takana on todellista tietäjien tietoa. Olivathan jo H.P.B. ja R.S. kiinnittäneet tähän huomiota. P.E. totesi, että jospa hänkin sanoisi jotain. Tämä on innoittanut ruusuristiläisiä jo sata vuotta jatkamaan ja tekemään löytöjä Kalevalan runoista. H.P.B. sanoi aikanaan, että ihmisten tulisi tutkia sitä uskontoa, jonka pariin on syntynyt ja myös paneutua kansansa muinaiseen viisauteen. Tätä ohjetta P.E. noudatti. Teosofia inspiroi monia kansamme kultakauden taiteilijoita ja vaikutti myös silloisen työväenliikkeen moniin idealisteihin. Onneksi tämä vaiettu asia on nyt alkanut saada julkista tunnustusta tutkijoiden myötä.

Kolmas asia jossa P.E. jatkoi H.P.B:n työtä, oli vapaamuurarius. Hunnuttomassa Isiksessä H.P.B. tuo esiin vapaamuurariuden olevan ilman teosofista tietoa helisevän vasken ja kilisevän kulkusen kaltainen. Syvempi tieto eli Sana oli kadonnut. P.E. oli perustamassa kansainvälistä Le Droit Humain yhteisvapaamuurariutta Suomeen 1920. Tässäkin työssä hän näki oman linjan varsin pian ja se johti sitten Ruusu-Ristin Vapaamuurariveljeskunnan itsenäistymiseen tuosta kansainvälisestä vapaamuurariudesta 1927. Työn suuntaviivat hän antoi julki kirjassaan Vapaamuurariuden Kadonnut sana (1925). Se on antanut meille sen sisäisen koulun perustan, jossa kuljetaan Kristuksen luo muiden uskontojen kautta. Hän näki, että uskontojen kautta on aina yritetty kasvattaa ihmiskuntaa. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa onkin säilynyt opetus jälleensyntymästä ja karmasta. Toki teosofia on täsmentänyt ja jalostanut nuo opetukset paljon selvemmiksi, kuin alkeellinen sielunvaellusoppi, jota edelleenkin itämailla opetetaan. Tunsin syvää myötähäpeää, kun eräs buddhalainen korkeasti oppinut munkki puhui ihmisen mahdollisuudesta syntyä eläimenä. Ajattelin silloin, että täällä on puhuttu jo yli sata vuotta teosofiaa, eikä tuollaista alkeellista opetusta kannattaisi enää täällä puhua. Itse asiassa se on loukkaus eläimiä kohtaan, jotka toteuttavat puhtaasti vain omaa luontoaan. Me voimme toki olla eläimellisiä himoinemme. Ihmiskunnan vapahtajaolennot ja suuret profeetat ovat kuitenkin aina alkuperäisten kirjoitusten mukaan pyrkineet ohjaamaan ihmiskuntaa hyvyyteen, puhtauteen ja totuudellisuuteen. Organisoidut uskonnot papistoineen ovat sitten aikain saatossa saattaneet himmentää tuon alkuperäisen opetuksen. Tämä on teosofinen kanta tähän asiaan ja siksi H.P.B. sanoi, että totuus on uskontoja korkeampi. Ruusuristiläinen näkemys taas perustuu siihen, että Jeesus Nasaretin kautta tuli Kristus, Sana, Poika, mitä nimeä nyt käytämme, julki ja täten syntyi Uusi Liitto Jumalan ja ihmiskunnan välillä. Meissä kaikissa on tuo ainutsyntyinen Jumalan Poika, Kristus, joka meidän on lopulta kirkastettava itsessämme. Ruusuristiläisyyden takana on Viisauden Mestareita, jotka edustavat Valkoisen Veljeskunnan länsimaista looshia, kuten Mooria ja Koot Hoomi edustavat sen itämaista looshia. Tämä oppi Mestareista ja heidän muodostamastaan Veljeskunnasta oli yksi teosofian tärkeistä opetuksista. Olihan rosenkreutsilaisissa manifesteissa Fama ja Confessio viitattu niiden takana olevaan Veljeskuntaan, mutta länsimailla tuo oli aika autuaasti unohdettu. On siis olemassa ihmisiä, jotka ovat tulleet totuuden tiedossa niin pitkälle, että heidän sanotaan saavuttaneen inhimillisen täydellisyyden. He valvovat ihmiskunnan henkistä kehitystä ja yhä uudestaan pyrkivät ohjaamaan sitä, mutta he eivät pakota eivätkä käytä väkivaltaa. Meillä on täysi vapaus olla niin julmia ja itsekkäitä kuin tahdomme. Karma on se jumalainen oppimestari, joka huolehtii siitä sadosta, joka meille kuuluu. Jumalan myllyt jauhavat hitaasti, mutta oikeudenmukaisuus lopulta toteutuu. Joku voi sanoa, että tuo on uskoa. Niin, minä todella vain uskon, että se on niin, koska minun järkeni ja omatuntoni sen hyväksyy. Kun teosofian antamilla avaimilla ja ruusuristiläisillä silmälaseilla olen pyhiä kirjoituksia tutkinut jo viisikymmentä vuotta, niin tämä on uskoni ja toivoni.