JULKAISUT


Ruusu-Risti 3/2020

Pääkirjoitus: Ruusu-Risti 3/2020

Jarmo Anttila

Koronarajoitusten hieman hellittäessä päätimme pitää Ruusu-Ristin kesäkurssit perinteiseen tapaan Jyväskylässä 26.6.-1.7. Iloksemme meitä olikin ihan kelvollinen joukko jo perjantain avajaisissa ja kaikkiaan 40 nimeä oli nimikirjassa kurssien päätyttyä. Marko Manninen toivotti meidät tervetulleeksi uusia näkökulmia ja merkityksiä avaavalla puheellaan. Avajaisten musiikki oli jälleen kerran todella erilaista. Saimme kuulla vanhoja viihdesävelmiä sahalla soitettuna sahansoittajamestarin Aarne Laasosen esittämänä. Sen lisäksi hän lausui omia runojaan ja yksi niistä päätyi tähän lehteen.

Kesäkurssikirjaksi olin valinnut P.E.:n Uusi uskonpuhdistus ja oheislukemiseksi vielä Ruusu-Ristin erikoistehtävän. Tämän kirjan alussa hän toteaa, että Ruusu-Ristin tehtävä on yleisesti ottaen sama kuin teosofisen liikkeen, koska se ohjelmansa nojalla kuuluu siihen. Nimi Ruusu-Risti viittaa kuitenkin johonkin muuhun, eli sillä on myös jokin oma tehtävä. Teosofinen Seura, kuten myös Ruusu- Risti, asettaa ohjelmansa ensimmäiseksi kohdaksi ihmiskunnan veljeyden ja toiseksi uskontojen, filosofioiden ja mytologioiden tutkimuksen. Näissä kahdessa ohjelmakohdassa on se eettinen ja älyllinen perusta teosofiassa. P.E. kuitenkin toteaa, että jokainen, joka on pyrkinyt elämään teosofiaa todeksi omassa elämässään, tulee siihen käsitykseen ja ymmärrykseen, ettei teosofia ole mikään 1800-luvun lopulla syntynyt ajallinen ilmiö. Hän toteaa: “Mutta teosofinen liike itsessään on häviämätön, voisimme sanoa ikuinen liike, liike joka on aina ollut olemassa maailmassa ja ihmiskunnan historiassa. Se liike pukeutuu tiettyihin muotoihin ajasta ja paikasta riippuen. Se liike on henkinen todellisuus, joka vaikuttaa näkymättömissä, milloin voimakkaammin, milloin heikommin, aivan niin kuin kaikki tässä näkyvässä luonnossa on aikakautista.” Tällä tavoin ymmärrettynä teosofia on henkisen todellisuuden pyrkimys ilmennykseen.

Mutta mikä oli se H.P.B.:n ihmeellinen ja merkillinen totuus, josta hän teosofiassaan puhui? Me kaikki tunnemme olevamme epätäydellisiä ihmisiä. Meissä on vikoja, puutteita ja heikkoheikkouksia. Jokainen totuudenetsijä ja ehkä lähes jokainen ihminen kokee niin. Olemme syntisiä kuten kristikunnassa sanotaan. Teosofia kuitenkin julistaa, että on olemassa Viisauden Mestareita, vihittyjä ihmisiä, joita ei epätäydellisyys ja synti paina. Heillä on valtaa luonnon olosuhteiden ja kuolemankin yli. He muodostavat Veljeskunnan, joka tekee väsymättä työtä ihmiskunnan henkisen kasvun edistämiseksi. He ovat täten teosofisen liikkeen ja myös Ruusu-Ristinkin takana oleva henkinen voima ja inspiraatio. He elävät vain hyvässä ja totuudessa, vaikka tuntevat tietysti pahan ja valheen juuria myöten.

Kuinka me voisimme tulla heidän kaltaisikseen? Siitähän on lopulta kysymys eli kuinka voisimme saavuttaa täydellisyyden. Tässä tulemme siihen esoteeriseen kristinuskoon, jota ruusuristiläisyys edustaa. Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Me ymmärrämme, että Jeesus Vuorisaarnan opetuksissa viitoitti tuon tien kohti täydellisyyttä. Kehottaahan Hän meitä olemaan täydelliset kuten taivaallinen Isämme on. Kun pyrimme sen mukaan elämään kasvaa meissä totuuden tieto. Lopulta se vie ihmisen Jeesuksen lupaamaan elämään, jota hän kutsui taivastenvaltakunnaksi. Siinä on ikuisen elämän täydellisyys ja tietoisuus, jossa Mestaritkin elävät, työskennellen deevojen, enkelihierarkioiden kanssa suuren jumalaisen suunnitelman toteuttamiseksi maan päällä. Alkuseurakunnissa säilyi vielä tuo tieto ja Paavalin kirjeet todistavat siitä. Varsin pian se alkoi kuitenkin hämärtyä ja kaikki, jotka yrittivät siitä muistuttaa, tuomittiin kerettiläisiksi.

Asetin kesäkurssien kysymykseksi: Tarvitaanko uutta uskonpuhdistusta? Mielestämme sitä tarvitaan. Kirkkojen keskeiset opetukset kuolemasta, ikuisesta kadotuksesta eli helvetistä ja sijaissovituksesta joutaisivat jo romukoppaan. Vanhan testamentin kiivas ja kostonhaluinen Jumala ei istu Uuden testamentin rakastavan Isän hahmoon. Kirkon omienkin tutkimusten mukaan vain 60 % kirkon jäsenistä hyväksyy sen tarjoaman jumalkuvan. Uusimman tutkimuksen mukaan suomalaisista kuuluu kirkkoon 69 %, kun se oli vuonna 2000 vielä 85 %. Tapahtuu siis se, mitä P.E. ennusti tälle vuosituhannelle. Kallion seurakuntaan Helsingissä kuuluu enää 42,5 % asukkaista. Sen sijaan jälleensyntymiseen ja karmaan uskovien määrä kasvaa koko ajan. Se oli jo 1980-luvulla 25 %. Kysymys ei siis ole pelkästään samaa sukupuolta olevien vihkimisestä tai vihkimättömyydestä.

Ruusu-Ristin erikoistehtäväksi P.E. asetti uuden uskonpuhdistuksen. Kirjoituksissaan ja puheissaan hän yhä uudestaan avaa Jeesuksen aloittaman Uuden Liiton tien kasvamiseksi myötätunnon ja lähimmäisen rakkauden kautta yhä laajempaan totuuden tietoon. Luther oli aikanaan monelta osin oikeassa kritisoidessaan silloisen katolisen kirkon oppeja. Mutta hänen työnsä jäi kuitenkin kesken. Rosenkreutzilainen virtaus pyrki 1600-luvulla jatkamaan sitä omalla antipaavillisuudellaan ja alkemiaan kätketyllä filosofiallaan. Mutta vasta H. P. Blavatskyn teosofia avasi oven myös todelliseen esoteeriseen kristinuskoon, kuten myös muiden uskontojen syvempään ymmärtämiseen. Tuota työtä on Ruusu-Risti pyrkinyt jatkamaan omalla sarallaan P.E.:n viitoittamalla tavalla.

Se kuinka olemme siinä onnistuneet jääköön tulevien sukupolvien arvioitavaksi. Katson kuitenkin jo nyt, että teosofinen liike kokonaisuudessaan on saanut paljon aikaan ihmiskunnan henkisessä evoluutiossa, vaikka on aina pysynyt varsin marginaalisena liikkeenä. Täällä Suomessa on alettu tunnustaa tuo vaikutus taiteen alueella uusimpien tutkimusten myötä. Näkisin tuota vaikutusta myös nykyisen luterilaisen kirkkomme opetuksessa. Tämä on ennen kaikkea Pekka Ervastin ansiota. Hänen vaikutuksensa on selvästi ylitse muiden, vaikka ansiokasta työtä ovat tehneet monet muutkin yli sadan vuoden ajan. Tätä työtä Ruusu-Risti jatkaa yhä, eikä sen loppua näy, koska se on ikuista laadultaan.