Pääkirjoitus: Ruusu-Risti 4/2019

Jarmo Anttila

Tässä lehdessä on useampikin artikkeli mietiskelystä. Yhä useampi ihminen on havainnut sen hyödyt mielen tasapainon edistäjänä. Ruusu-Ristissä olemme aina korostaneet sen tärkeyttä yhdessä eettisen itsekasvatuksen kanssa. Ne ovat tavallaan kuin kaksi jalkaa tai kaksi kättä. Jos toinen puuttuu niin matka etenee varsin hitaasti tai työ edistyy huonosti.

Sanotaan että Fransiscus Assisilainen oli kristillisen rukouselämän kirkkain helmi, joka kohosi vanhurskauteen ja pyhimykseksi. Hänen esimerkkinsä oli niin suuri ja sankarillinen Rudolf Steinerin mukaan, että se tavallaan sulki suurimman osan ihmiskuntaa suoralta kädeltä pois henkisen kilvoittelun tieltä. Suurin osa ihmisistä koki, että vain Jumalan armo ja Jeesus Kristuksen lunastustyö on heidän ainoa toivo, yhdessä pyhimysten ja Neitsyt Marian rukoilun kanssa. Toki se kasvatti nöyryyttä, mutta oma pyrkimys ja kilvoittelu hautautui tapakristillisyyden alle. Henkisyyden edellytykseksi jäi luostarilaitos, munkkius ja nunnuus.

Tämä suuntaus ei ollut Valkoisen veljeskunnan mukaan suotavaa. Piti syntyä ja avata ruusuristiläinen tie, jossa myös maallikot voivat arkisen elämän puitteissa harjoittaa henkistä itsekasvatusta. Se on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Ehkä voitotkin ovat suuremmat kun ne saavutetaan kiusausten keskellä. Kun aikanaan vierailin Karmapan luostarissa Intiassa, kiinnitin huomioni pihamaalla kirmaileviin pikkupoikiin munkinkaapu päällä. Mietin silloin jopa hieman kateellisena, että kunpa olisin itsekin saanut lapsesta lähtien kulkea todellista dharman polkua. Nuorukaisena haaveilinkin lähteväni buddhalaiseksi munkiksi. Sitten löysinkin Ruusu-Ristin ja ymmärsin ettei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan.

Ruusu-Ristin kirjallisuusseura on julkaissut vanhan klassikkokirjan uusintapainoksen. Max Heindelin Ruusuristiläinen maailmankatsomus ilmestyi ensi kerran suomeksi 1922 Kustannusosakeyhtiö Tietäjän toimesta. Suomentaja oli Kyllikki Ignatius ja esipuhe Pekka Ervastin. Uuden painoksen käännöksestä ja taitosta vastaa Aila ja Erkki Yli-Kahila ja Jukka I. Lindfors.

Esipuheessa Pekka Ervast toteaa ettei Suomen Ruusu-Risti ole missään tekemisessä nimestään huolimatta amerikkalaisen Rosicrucian Fellowshipin kanssa. Ei ollut silloin 1922, eikä ole ollut myöhemminkään. Hän jatkaa: ”Emme julkaise Heindelin kirjaa siinä mielessä, että sitä pidettäisiin meidän puolelta auktorisoituna tekstikirjana, josta jokainen voi lukea, mitä ruusuristiläinen ajattelee ja uskoo toisesta tai toisesta teosofisesta kysymyksestä. Meille kirja on vain omaperäinen ja mielenkiintoinen lisä nykyajan rikkaaseen mystilliseen kirjallisuuteen, lisä jota kannattaa tutkia ja miettiä”. Vielä lopuksi P.E. toteaa: ” Juuri se, että Heindelin

kirja on kuvauksiltaan rikas ja selityksissään yksityiskohtainen, todistaa, että senkin takana on todellista kokemusta ja tietoa. Suosittelemme sitä sen tähden kaikille totuuden etsijöille – teosofeille, kristityille ja muille”. Näin siis P.E.

Kirja on mielestäni omaperäinen ja antaa kiinnostavia näkökulmia moniin kysymyksiin. En nyt lähde erittelemään, missä kysymyksissä Heindel on eri näkökannalla kuin P.E. Jätän sen tarkkaavaisen lukijan huoleksi. Yleisenä huomiona lienee sanottava, ettei Kristus kysymyksessä kukaan tuntemistani auktoriteeteista ole täysin samaa mieltä. Tai ainakin he painottavat kysymyksen eri puolia.

Yksi kirjan luku on ”Länsimaalaisia keinoja länsimaalaisille kansoille”. Luvun alussa todetaan ettei hindujen kehittämät joogajärjestelmät sovellu länsimaalaisille ihmisille. Sen mukaan olemme jo ruumiiltamme erilaisia kuin intialaiset, puhumattakaan sielullisesta olemuksesta ja kulttuurista. Kirja on julkaistu 1909, joten ainakin silloin erot olivat suuret. Ehkä emme voi olla enää niin jyrkkiä tässä näkökannassa. Max Heindelin mukaan Euroopassa on ollut käytössä täysin toiset menetelmät. Hän myös toteaa että kaikki okkultiset koulut jakautuvat seitsemään ryhmään, seitsemän säteen mukaisesti. Jokainen koulu tai järjestö edustaa yhtä sädettä, kuten myös ihminen. Sen vuoksi on hyödytöntä etsiä yhteyttä ”veljien” kanssa jotka eivät kuulu samaan säteeseen.

Max Heindel toteaa ruusuristiläisyydestä seuraavasti: ”Ruusuristiläinen järjestö perustettiin erityisesti niitä varten, jotka korkean älyllisen kehityksen johdosta torjuivat sydämen tien. Järki vaatii ehdottomasti loogisen selityksen kaikkeen – olemassaolon mysteeriin, elämän ja kuoleman kysymyksiin”.

Jokaiselle henkilölle, joka on siunattu tälläisellä kyselevällä mielellä, on arvaamattoman tärkeää saada kaikki tieto, jota hän kaipaa, jotta sydän voisi puhua pään ollessa hiljaa. Älyllinen tieto on vain keino päämäärän saavuttamiseksi ei itse päämäärä. Niinpä ruusuristiläisyyden tarkoitus on ennen kaikkea tyydyttää janoava mieli sillä tiedolla, että kaikki maailmankaikkeudessa on järkeenkäypää, ja näin voittaa puolelleen kapinoiva järki. Kun se on lakannut arvostelemasta ja valmis pitämään väliaikaisesti tiettyjä selityksiä todennäköisinä, vaikka ei välittömästi voidakkaan niitä todistaa, niin silloin ja vasta silloin voidaan esoteerisella valmennuksella kehittää menestyksellisesti korkeampia kykyjä, joiden avulla ihminen nousee uskosta ensi käden tietoon”. Näin siis Max Heindel.

Tässä toinen näkökulma ruusuristiläisyyden syntyyn. Kumpikin varsin todennäköisiä. Mitkä syyt sitten synnyttivät Ruusu-Ristin järjestön tänne Suomeen? Asiaan palataan ensi vuonna monin näkökulmin kun Ruusu-Risti ry tulee sadan vuoden ikään.

Ruusu-Risti lehti toivottaa lukijoilleen
Hyvää Joulua ja antoisaa Uutta Vuotta!